Pienellä silakalla on ollut roolinsa niin Hansaliiton menestyksessä kuin suomalaisten kulinaristien keittokirjoissa. Se on Suomen taloudellisesti tärkein saaliskala, joka on ollut rakastettu raaka-aine jo yli tuhat vuotta.

Sillake

Moni tietää, että sana silakka viittasi ennen vanhaan kaikkeen suolattuun kalaan. Se taas on peräisin vanhasta ruotsalaisesta sanasta sillake, joka tarkoitti sillin ja silakan suolausvettä. Tuore silakka oli aikanaan Suomessa hailia, mutta koska suurin osa saaliista päätyi suolattavaksi yleistyi silakka nimi tarkoittamaan kumpaakin sorttia.

Ensimmäinen suomenkielinen kuvaus silakasta on Helsingin yliopiston eläinmuseon entisen amanuenssin A.J. Melan käsialaa. Hän kirjoittaa vuonna 1882 julkaistussa teoksessaan Suomen luurankoiset, eli luonnontieteellisen Suomen luurankois-eläimistö,  

”Sen lihaa, joka on maukasta ja terveellistä, käytetään niin hyvin rikkaan herkkupöydässä, kuin köyhän matalassa majassa, ja se on (muunnoksineen) hyvin tärkeänä ravintoaineena monelle miljoonalle ihmiselle.” 

Rakas, kallis silakka

Silakka on ollut Suomelle tärkeä saalis jo yli tuhat vuotta. Se on edelleen Suomen tärkein pyyntikala sekä saaliin määrässä että arvossa mitattuna. Silakka oli merkittävä vientituote jo Hansaliiton valtakaudella. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että sen rooli Hansaliiton leviämisessä oli keskeinen. Suolasilakka oli haluttu myyntiartikkeli Euroopan joka kolkassa.  

Anna Ahti ahvenia, Pekka pieniä kaloja

Suosituin tapa pyytää silakkaa ennen troolikalastusta oli pitkään rysä. Perinteinen rysän malli periytyy jopa 1500-luvulta, mutta tehokkaampi ns. isorysä tuli käyttöön 1800-luvulla. Rysän lisäksi silakkaa pyydettiin mm. verkolla ja nuotalla. Haastetta toivovat kalastajat käyttivät pyyntiin myös litkaa, eli kohotonta ja syötitöntä onkea.

Troolikalastus tuli Suomeen 1950-luvulla, jolloin ensimmäiset käyttöön sopivat alukset saatiin satamiin. Tehokkaat, kestävämmät alukset sallivat ajan mittaa myös kokovuotisen pyynnin. Suuremmat pyyntialukset olivat paitsi turvallisempia kalastajille, ne paransivat myös kalan kylmäketjua, joka on taannut suomalaisen silakan korkean laadun.

Troolisaalis ohitti rysillä saadun saaliin 1970-luvulla, ja silakanpyynnin huippuaikoina 1980-luvulla Itämeren silakkasaaliit olivat jo yhtä suuria kuin Atlantin sillisaaliit. Saalismäärät ovat vähentyneet sitten 1980 -luvun, mutta edelleen vuonna 2015 Suomi oli Itämeren merkittävin kalastusvaltio.

Silakkaruoat

Säilötty kala on ollut arkipäiväistä ruokaa tavalliselle kansalle jo keski-ajalla. Suolattu kala oli harvinaisempaa kuin esimerkiksi hapatettu tai kuivattu, sillä suola oli pitkään kallista. Tuoretta kalaa oli pöydässä suhteellisen harvoin, sillä kaikki ruoka pyrittiin säilömään. Jo tuolloin silakka oli tärkein syötävistä kaloista, sillä se oli edullista.

Silakan suosiosta kielivät osaltaan silakkaruokien runsaat erilaiset nimen Suomen kielessä. Saaristossa ja rannikolla eräs tunnettu ruokalaji on esimerkiksi silakasta ja halkaistuista, kuorellisista perunoista valmistetut halkiaiset tai silakkamollot. Nämä ruokalajit ovat esimerkkejä yleisimmistä tavoista syödä suolakalaa. Muuten sitä syötiin esimerkiksi leivän kanssa (myös suolaliemi nautittiin) tai juuresten kylkiäisenä. Suomen ruokakulttuurin itä-länsi -jako näkyy myös silakkaruoan historiassa. Monet perinteiset silakkaruoat ovat läntistä valmistusperinnettä: keittoa ta rantakalaa. Silakkalaatikko puolestaan on ollut aina vahvasti koko Suomen suosikki.

Suomen todennäköisesti ensimmäinen silakkakeittokirja julklaistiin vuonna 1925. Helsingin kasvatusopillisen talouskoulun johtaja Edith Reinilä-Hellman kirjoitti Suomen Kalastusyhdistyksen (nyk. Kalatalouden Keskusliitto) kustantaman teoksen, jossa hän kehuu vuolaasti silakan arvoa ruokakalana. Silakan merkityksestä suomalaiselle ruokaperinteelle kielii sekin, että Jaakko Kolmosen toimittamassa Suomen pitäjänruoat (1986) -kirjassa jopa 40 paikkakuntaa on valinnut silakkaruoan edustamaan paikallista ruokakulttuuriaan.

Silakkamarkkinat

Syksyn tärkeä virstanpylväs jo 1700-luvun puolivälistä ovat olleet silakkamarkkinat. Helsingin silakkamarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1743. Alkujaan ne järjestettiin Mikkelinpäivän markkinoiden yhteydessä. Eteläsatamassa silakkamarkkinat on järjestetty vuodesta 1819. Vuosien varrella silakkamarkkinoiden suosio on ollut vaihtelevaa, mutta täysin pitämättä ne ovat jääneet ainoastaan sotien vuoksi. Helsingin lisäksi silakkamarkkinoita järjestetään monissa rannikkokaupungeissa, missä niillä on vankat perinteet.

Silakan tulevaisuus

Silakan kulutus ja saalismäärät ovat laskeneet sitten huippuvuosien. Syynä tähän saattaa olla osaltaan ulkomaisen tuontikalan suosion kasvu. Toisaalta varsinkin isokokoisemman silakan sisältämistä ympäristömyrkyistä on herännyt ajoittain huolta. Myös ikäluokkien väliset erot silakansyönnissä ovat suuret, ja yli 65-vuotiaat syövät sitä selkeästi eniten. Nuorempien sukupolvien rakkauden silakkaan saattaisi sytyttää esimerkiksi sen ympäristöystävällisyys. WWF Suomen suositusten mukaan silakka on elinvoimainen ja ympäristöystävällinen valinta. Kotimaisen kalan suosio on onneksi jälleen kasvussa, ja uusia tuotteita tuodaan markkinoille.

Kuva: Asser Kantolan vuonna 1959 ottamassa kuvassa tehdään kauppaa Silakkamarkkinoilla Helsingin kauppatorilla. Kauppiaat myyvät silakkavalmisteita suoraan veneistään. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, julkaistu CC-BY 4.0 -lisenssillä.