📃 🎧

 

Kouluissa tarjotaan Suomessa päivittäin lämmin, riittävä, monipuolinen ja ravitseva ruoka kaikille lapsille. Ilman erillismaksua ja riippumatta siitä, millainen tulotaso lapsen perheellä on. Suomalainen kouluruokailu täyttää tänä vuonna 70 vuotta, ja siihen sisältyy monen tasoisia kerrostumia. Pureudutaan hieman syvemmälle.

Ruoka ei ole itsestäänselvyys

Koulun ja kouluruokailun juuret johtavat kahden sadan vuoden taakse, jolloin aikuistenkin lukutaito ja varsinainen opiskelu oli harvojen varakkaiden etu. Lapsille oli tarjolla auttavaa lukutaidon opetusta kirkon toimesta, mutta kinkerit ja kiertokoulu eivät tavoittaneet kaikkia. Suurimpana syynä koulunkäynnin vähyyteen oli ravinnon ja vaatteiden puute, mutta opetuksen pelättiin myös tekevän lapsista laiskoja ja ruumiillisen työn välttelijöitä. Huoli oman talon pärjäämisestä oli konkreettinen, jokainen perheenjäsen kun tarvittiin toimeentulon turvaamiseen.

Kansakoulujen yleistymisen myötä 1800-luvun lopulla havaittiin, että oppilaiden ravitsemiseksi tulisi tehdä paljon enemmän. Varoja vähävaraisten oppilaiden ruokkimiseen anottiin valtiolta ja toisella yrittämällä vuonna 1913 kouluruokailuun myönnettiin 150 000 silloista markkaa. Samaisena lukuvuonna koulukeittoa tarjottiin Suomen suuriruhtinaskunnassa yhteensä 426 koulussa.

Koulukeittolatoiminta alkoi monin paikoin avustusten turvin, kuten Honkajoella vuonna 1915:

”Avustus on siksikin tervetullut, sillä koululapsista suurin osa on pikkueläjien lapsia, joiden kotoa ei suuriakaan avustuksia voi toivoa. Palkkiona on oleva köyhän lapsen kasvoissa kiitollinen loiste, minkä höyryävän kupin ilmestyminen lapsen eteen koulupulpetille tuottaa.”

Samalla vuosikymmenellä Kuopiossa:

”Kaikille päätettiin antaa keittoa, vaan vati ja lusikka piti olla oma”.

Erot paikkakuntien välillä olivat suuria ja isoissa kaupungeissa koulukeiton saaminen oli todennäköisempää kuin maaseudulla.

Ruoka sosiaalisen erottelun välineenä

Oppivelvollisuusasetuksen myötä 1920-luvulla alettiin kouluruokailun järjestämistä pitää tärkeänä kuntien velvollisuutena. Monelle köyhän perheen lapselle koulussa syöty ruoka oli ainoa lämmin ateria päivässä. Osa sai myös vaateavustusta. Ruoka tehtiin yleensä koulun yhteydessä asuvan opettajan keittiössä tai saunassa. Jos kouluissa tarjottiin lämmintä keittoa, saivat vähävaraiset lapset sen maksutta, muille ruoka oli maksullista. Tällaisessa ruokailutilanteessa syntyi mahdollisuuksia myös kiusaamiselle.

Kotien elintaso näkyi lasten terveydentilassa, ravinnonsaannissa ja kouluun tuoduissa eväissä. 1930-luvulla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että noin 13 % lapsista ei saanut riittävästi ravintoa ja heistä lähes puolet oli alipituisia ja yli kolmannes myös alipainoisia. Vain alle puolet lapsista oli täysin terveitä.

Eduskunnan määräyksellä vuonna 1943 kaikki kansakoulut velvoitettiin tarjoamaan vuoteen 1948 mennessä täysinä työpäivinä kaikille koululaisille lämmin lounas maksutta. Tavoitteena oli sota-aikana parantaa sekä siviiliväestön lasten että tulevien sotilaiden ravitsemustilannetta. Seuraavalla vuosikymmenellä lakia täydennettiin: kaikille koululaisille kuuluu riittävä ateria jokaisena koulupäivänä. Suomalaisen kouluruokailun pääperiaatteet oli luotu.

Mitä ruokaa tänään on?

”Köyhien koulukeittoa” ei tavata enää 1940-luvun kouluruokamuistoissa, vaan yhteinen ja monipuolinen kouluruoka turvasi kaikkien oppilaiden ravinnonsaannin myös sodan aiheuttaman ruokasäännöstelyn aikana. Tarjolla oli keittoja ja vellejä, sittemmin myös maitoa ja leipää.

Ruokalistaa kehitettiin määrätietoisesti ja 1960-luvulla tuttujen keittojen rinnalle tuli uusia tuttavuuksia, kuten pinaattivelli ja kesäkeitto. Kasviksia ja juureksia lisättiin aterioille ja vähitellen koulu koululta siirryttiin kiinteisiin, haarukalla syötäviin ruokiin. 1970-luvulla koululaiset tutustuivat mm. riisiin ja spagettiin sekä kanaan, josta valmistettiin viillokkia ja risottoa. Vähitellen uudet ruokalajit siirtyivät myös kotien ruokalistoille. Yksi uutuuksista, ns. kumiperunat (ilman kuoria keitetyt, nahkeapintaiset perunat) tosin tuskin päätyivät juuri kenenkään suosikeiksi.

Kasvisruokapäiviä ei vielä 1980-luvulla kouluruokailussa tunnettu, mutta viikossa oli oltava maksa- tai veriruoka- sekä kalapäivä. Muina päivinä oli kokoliha-, jauheliha- ja laatikkoruokia. Erityisesti kuitujen ja raudan saanti haluttiin turvata, ja rasvojen käyttöä pyrittiin vähentämään. Niukkarasvaisuus tarkoitti kevytmaitoa, puolikasta voinappia leivän kanssa ja että ruoan valmistuksessa käytettiin soija- tai auringonkukkaöljyä. Sesongit ja niiden raaka-aineet otettiin myös huomioon.

Nykyään kouluruokailu katsotaan kokonaisvaltaiseksi osaksi koulujen opetus- ja kasvatustehtävää sekä toimintakulttuuria, ja ruokakulttuurin ilmiöihin tutustutaan myös oppitunneilla. Ruoka ravitseekin paitsi elimistöä, myös tiedonnälkää.

-Tiina Kiiskinen

Kirjoittaja työskentelee Hotelli- ja ravintolamuseossa tutkijana ja on kiinnostunut arjen ruoka- ja juomakulttuurista. Kirjoittaja tuntee yhä ristiriitaisia tuntemuksia kouluruokaa kohtaan.

Lisätietoa kouluruokailusta:

 

Pääkuva: Vallilan kansakoulu, Hämeentie 80. Kouluruokailua ruokasalissa. Kuvaaja: Signe Brander 1913. Kuva kuuluu Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin ja on julkaistu Helsinkikuvia-sivustolla CC BY 4.0 -lisenssillä. (https://www.helsinkikuvia.fi/search/record/?search=brander%20koulu&page=3)

Lähteet:
Opetushallituksen arkisto.
Suullinen tiedonanto 24.5.2017: opetusneuvos Marjaana Manninen.

Kirjallisuus:
Kouluruokailun käsikirja. Seija Lintukangas, Marjaana Manninen, Annikki Mikkola-Montonen, Päivi Palojoki, Merja Partanen ja Raija Partanen. Opetushallitus 2007.
Sillanpää Merja: Happamasta makeaan Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. 1999.