Long drink, lonkero, lonkku, betonivesi, iso harmaa

Kuuntele Long drink, lonkero, lonkku, betonivesi, iso harmaa

Lonkero on jakanut mielipiteitä koko lähes 70-vuotisen taipaleensa ajan. Nykyään sitä saa ruokakaupoistakin, mutta alun perin tätä juomasekoitusta oli tarkoitus anniskella vain Helsingin olympialaisten aikana. Samalla sallittiin ensimmäistä kertaa myös tarjoilu baaritiskin äärellä.

Vuonna 1951 elettiin kiihkeää Helsingin olympialaisten suunnittelun aikaa ennen seuraavan vuoden heinäkuun h-hetkeä. Olympialaisista ennakoitiin yleisömenestystä ja pelättiin, että ravintoloissa ei ole riittävästi henkilökuntaa palvelemaan erityisesti ulkomaisia olympiaturisteja. Alkon edeltäjä Oy Alkoholiliike Ab halusi myös laajentaa tuotevalikoimaa ulkomaisten tuotteiden osalta, jotta voitaisiin vastata korkeisiinkin laatuvaatimuksiin ja tiukkoja anniskelusäännöksiä helpotettiin mm. sallimalla oluen anniskelu jo klo 9 aamulla, pidentämällä aukioloaikoja, lisäämällä terasseja ja lieventämällä ateriapakkoa. Lisäksi ravintoloissa tapahtuvaa anniskelua haluttiin helpottaa valmiiksi jatketulla pitkällä omenabrandyjuomalla.

”Haluaako olympiatoimikunta, että kauppaan lasketaan Olympia-kesänä joitakin uusia, erikoisesti suomalaisia väkijuomalaatuja (Olympia Cocktail, Finnish Cocktail, Sisu Cocktail, Olympia Apéritif jne.).” Kysymys on kirjattu XV Olympia Helsinki 1952 r.y:n ja Oy Alkoholiliike Ab:n edustajien välisen neuvottelutilaisuuden esityslistalle maaliskuussa 1951. Tapaamisen muistiossa urheiluun viittaavat nimet väkijuomien nimissä todettiin kuitenkin yksiselitteisesti sopimattomiksi. Pohdinnassa oli myös kotimaisten liköörilaatujen saaminen myyntiin olympiakesäksi, mutta marjasadon epävarmuuden vuoksi suunnitelma haudattiin.

Valmisjuoman kehitystehtävä annettiin Hartwallille. Sen suunnitelma sisälsi ”ensi vaiheessa kaksi hiilihapotettua väkijuomaa, nimittäin konjakin ja brandyn ja Pommacin seoksen sekä sen lisäksi Katajanmarjaviinan ja Grape-veden seoksen”. Molemmat, Brandy Long Drink sekä Gin Long Drink otettiin tuotantoon.

Hartwallin Gin long drinkin ja Brandy long drinkin etiketit, 1950-luku. Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma.
Hartwallin Gin long drinkin ja Brandy long drinkin etiketit, 1950-luku. Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma.

Kuka saa valmistaa lonkeroa?

Alkoholiliikkeellä oli 1950-luvulla väkijuomalain nojalla yksinoikeus yli 2,25 % alkoholijuomien valmistukseen, maahantuontiin, vientiin ja kauppaan. Oy Hartwall Ab:lla oli kokemusta kivennäisvesien ja virvoitusjuomien valmistuksesta, ja muut juomatehtaat olivat tuolloin keskittyneet oluen valmistukseen, joten Alkoholiliike antoi juomien valmistuksen Hartwallin tehtäväksi. Tämä herätti panimoissa närää, sillä long drink -juomien nähtiin häiritsevän erityisesti kolmosoluiden menekkiä ja yksinoikeutta vaadittiin poistettavaksi, mutta turhaan. Hartwallin yksinoikeus lonkeron valmistukseen jatkui aina vuoteen 1979 asti. Seuraavat kymmenen vuotta yksinoikeus oli Mallasjuomalla, vuodesta 1990 Sinebrychoffilla.

Mallasjuoman Gin long drink -etiketit, 1980-luku. Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma.
Mallasjuoman Gin long drink -etiketit, 1980-luku. Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma.

Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen 1995 kaikki panimot saivat halutessaan ryhtyä valmistamaan lonkeroa. Markkinoille tuli nopeasti muun muassa ensimmäinen käymisteitse valmistettu lonkero, Sinebrychoffin Grapefruit Lonkero. Sittemmin pienet ja isot panimot ovat tuoneet markkinoille niin tislattua alkoholia sisältäviä kuin käymisteitse valmistettuja tuotekehityksen tuloksia. Makuna on nykyään ainakin puolukkaa, karpaloa, sitruunaa, verigreippiä, ananasta, jaloviinaa, rommia ja mojitoa.

Karaokebar Pataässän katumainos, 2011. Valokuvaaja Matti Ahlgren. Rajattu. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelma.
Karaokebar Pataässän katumainos, 2011. Valokuvaaja Matti Ahlgren. Rajattu. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelma.

Mistä sitä saa?

Uutuusjuoman menekki oli alusta lähtien suurta. Olympiakesänä 1952 long drinkejä tarjoiltiin 122 helsinkiläisravintolassa, kuten Esplanadinkappelissa (nykyisessä Kappelissa), missä myytiin 15.6.–10.8. testiaikana 52 626 pulloa lonkeroa (923 pulloa päivässä). Toimitusjohtaja Rasmussen: ”He [ulkomaalaiset] istuivat halukkaimmin grogien ääressä. Viinejä meni meillä hyvin vähän. Kappelissa oli eniten väkeä klo 13-16. Long drinkit olivat suosituimpia. Karkaamistapauksia ei sattunut, sillä laskutus tapahtui yleensä välittömästi.” Yhteensä myynti oli Helsingissä kesä-elokuussa 386 525 pulloa, joista Gin Long Drinkiä hiukan yli puolet.

Hotelli Vaakunan ravintolan juomalistan sivu 15/16, 1952. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelma.
Hotelli Vaakunan ravintolan juomalistan sivu 15/16, 1952. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelma.

Myyntiluvut ovat pelkästään Helsingistä siksi, ettei lonkeroita yksinkertaisesti myyty muualla. Vuonna 1943 Suomessa oli pantu toimeen mallasjuomien ja virvoitusjuomien myyntialuejako. Tämä niin sanottu yksipanimojärjestelmä vakiinnutti käytännössä kullekin panimolle monopoliaseman omalla alueellaan. Tästä johtuen lonkerokin tuli anniskeluun ravintoloissa koko maassa vasta toukokuussa 1954, kun Hartwall hankki uusia jakelualueita panimoiden kanssa tekemillään jakelusopimuksilla ja ostamalla pienpanimoiden osake-enemmistöjä.

Paitsi anniskelun helpottamiseen, long drinkien oli toivottu vaikuttavan myös alkoholin kulutustottumuksiin, eli niillä haluttiin ohjata kulutusta väkevistä miedompiin juomiin. Suurin lonkeron myynti tapahtui kuitenkin B-luokan ravintoloissa, joilla ei ollut oikeuksia väkevien juomien myyntiin. A-luokan ravintolat tarjoilivat edelleen mieluummin jaloviina- ja ginigrogeja virvoitusjuomien paremman katteen vuoksi. Näiden grogien on myös arveltu olleen taustalla lonkeron pohjien valinnassa. Sekä ginipohjaiset juomat, että Pommacin ja Jaloviinan yhdistävät drinkit olivat suosittuja 1950-luvulla. Vuonna 1956 suosituimmat ravintoloissa myydyt alkoholijuomat olivat järjestyksessä Jaloviina, gini, kolmantena gini-lonkero ja neljäntenä brandy-lonkero. Brandy Long Drinkin valmistus lopetettiin vuonna 1977, saatavilla sitä oli vielä kaksi vuotta lopetuksen jälkeen.

Lonkero valloittaa Suomen

Long drink -juomia valmistettiin pitkään ensisijaisesti anniskeluun ravintoloissa. Vähittäismyyntiin lonkerot tulivat elokuussa 1962 kun aluemyyntijärjestelmää uudistettiin. Tuolloin pulloja ei myyty yksittäin, vaan kuuden pullon cluster­-pakkauksissa, kuten six packin edeltäjää nimitettiin. Lonkeroa myytiin vuoden 1962 puolen vuoden myyntikauden aikana 346 000 litraa, seuraavana vuonna vähittäismyynti oli 729 000 litraa.

Vuoden 1969 keskiolutlain myötä alkoholin kulutuksen painopiste siirtyi 1970-luvulla anniskelusta vähittäismyyntiin ja kaupungeista maaseudulle. Kokonaiskulutus yhtä lailla kuin lonkeron myynti kasvoi huomattavasti. Merkittäviä tekijöitä kasvun taustalla olivat saatavuuden helpottuminen Alkon 52 uuden myymälän myötä ja lonkeron koko jakeluvastuun siirtyminen Hartwallin laajalle jakeluverkostolle vuoden 1971 lopulla. Samana vuonna lonkeroa alettiin pullottaa aiempien 0,35 litran virvoitusjuomapullojen sijaan 0,33 litran olutpulloihin ja kuljettaa 24 pullon laatikoissa (ennen 25). Tämä helpotti paitsi kuljetusta, myös varastointia ja myyntiä. Lonkeron vähittäismyynti kasvoi vuoteen 1974 mennessä kuuteen miljoonaan litraan. Kasvun aikaansaamat tulot valtiolle saivat Alkon useaan otteeseen pohtimaan, kannattaisiko lonkeron valmistus siirtää valtiolle. Puutteellinen laitteisto ja jakeluverkosto sekä tuotantokatkoksen mahdollisesti aiheuttavat tappiot saivat luopumaan aikeesta. Tulonlähde oli turvattava.

Lonkeropulloja museon kokoelmissa. Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma.
Lonkeropulloja museon kokoelmissa. Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma.

1970-luvun puoliväliin mennessä lonkeron kokonaismyynti oli kasvanut 15–20 miljoonaan litraan ja 1980-luvulla jo lähes 30 miljoonaan litraan. Lamavuosina 1990-luvulla lonkeron kulutus laski voimakkaasti, samalla kun alkoholin kokonaiskulutus pieneni, vaikka ongelmajuominen lisääntyikin. 2000-luvun alussa lonkeron kulutus kasvoi takaisin 25 miljoonaan litraan ja 2010-luvulla Alkossa lonkeron myynti ohitti kaikki muut tuotemerkit. Uusi alkoholilaki vuoden 2018 alussa muutti oluen ja lonkeron kulutusta. Laki salli aiemman 4,7 %:n sijaan enintään 5,5-tilavuusprosenttisten alkoholijuomien myynnin päivittäistavarakaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa. Samalla lonkerolta poistui valmistustaparajoite, eli paitsi käymisteitse, laajemman saatavuuden pariin tuli myös tislattua alkoholia sisältävää lonkeroa. Painopiste lonkeron kulutuksessa siirtyikin nopeasti ginipohjaiseen lonkeroon ja eräällä tapaa ympyrä sulkeutui.

Tiina Kiiskinen

Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon tutkija, joka vuoroin häpeää, vuoroin on ylpeä makunystyröistään, joita hivelee humalaa ja mallasta enemmän ginin ja greipin suloinen viettelys.

Lähteet:

Alkoholiliikkeen aikakauskirja 1952.

Avec. Anniskeluammatin ja alkoholikaupan erikoislehti. 2/2006.

Häikiö Martti, 2007. Alkon historia. Valtion alkoholiliike kieltolain kumoamisesta Euroopan Unionin kilpailupolitiikkaan 1932–2006.

Kauppalehti 12.6.1952. ”Long-drinkejä ravintoloissa maanantaista alkaen”.

Peltonen Matti, 2002. Remua ja ryhtiä. Alkoholiolot ja tapakasvatus 1950-luvun Suomessa.

Pitkäripaisen vaiheita. Alkon myymälämuseo. 1994.

Pulkkinen Jonna, 2016. Lonkero. Suomalaisten long drink -juomien historia.

Simonen Seppo, 1962. Osakeyhtiö Mallasjuoma 1912­–1962.

Urbans Runar, 1961. Oy Hartwall Ab 1836–1961. Kivennäisvesi- ja virvoitusjuoma-alan uranuurtaja Suomessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s