Matkaevästä

Juttu on alun perin julkaistu Hotelli- ja ravintolamuseon Hopeatarjotin-lehden numerossa 1/2009.

Voileipäpöydän herkkuja höyrylaivan ruokasalongissa

Matkustajaliikenne höyrylaivoilla alkoi Suomessa 1830-luvulla. Sisävesiliikenteen aloitti siipirataslaiva Ilmarinen Saimaalla vuonna 1833 ja meriliikenteen Furst Menschikoff Turku-Tukholma -reitillä vuonna 1837. Laivamatkustamisen yleistyessä kiinnitettiin huomiota matkustusmukavuuteen ja matkustajille tarjottuihin palveluihin. Matkustajatilat jaettiin I, II ja III luokkaan. I ja II luokan matkustajat saivat nauttia hyvistä ruoista ja juomista ylellisissä ruokasalongeissa. III luokan tilat olivat vaatimattomammat ja moni matkustaja turvautui omiin eväisiin, etenkin lyhyemmillä matkoilla.  

Aluksi moni laivayhtiö vuokrasi ravintolanpidon ulkopuoliselle ravintoloitsijalle. Ravintoloitsija hankki ja kustansi sekä ruokasalongin irtaimiston että henkilökunnan. Esimerkiksi Furst Menschikoffissa työskenteli ravintoloitsijan lisäksi tarjoilija apulaisineen, taloudenhoitaja sekä keittiöpiikoja. Tarjoilijoiden tehtäviin kuului myös ruokasalin ja käytävien siivousta, kynnysten ja venttiilien messinkiosien puhdistusta, ikkunoiden ja lamppujen pesua sekä pöytähopeiden kiillotusta. Laivan ikkunoiden tuli olla puhtaat ja ne pestiin aina ennen satamaan tuloa. Laivan piipusta tuprunneen noen vuoksi ikkunat likaantuivat kuitenkin heti uudelleen, joten ne pestiin myös ennen satamasta lähtöä.

Voileipäpöytä viinaryyppyineen oli matkustajahöyrylaivojen vetonaula. Tarjolla oli yleensä silliä, silakkaa, mätiä, hummeria, kaviaaria, leikkeleitä, pasteijoita ja salaatteja. Pikkulämpiminä saattoi olla pieniä lihapullia ja munakkaita sekä täytettyjä kreppejä. Voileipäpöydästä haettiin yleensä alkuruoka. Lämmin ruoka ja jälkiruoka tarjoiltiin pöytiin. 1900-luvun alussa Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön laivoilla sekä lounas että päivällinen aloitettiin usein voileipäpöydästä. Matkustajille tarjoiltiin neljä ateriaa päivässä: kello 7-9 kahvia, teetä ja keksejä, kello 9-10 lounas, kello 15.30 päivällinen ja kello 21 illallinen. 

FÅA, 1930-luku. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Massaruokailua autolautoilla

Laivamatkailusta tuli massamatkailua 1950-60-luvulla elintason nousun, uusien autolauttojen ja laivamatkojen halpenemisen myötä. Ensimmäinen varsinainen autolautta Skandia aloitti liikennöinnin Turusta Maarianhaminan kautta Norrtäljeen vuonna 1961. Uudet laivat olivat pieniä, eikä niiden kapasiteetti riittänyt vastaamaan matkustusbuumiin. Hyttipaikkoja oli vain murto-osalle matkustajista ja tungosta riitti myös ravintolatiloissa.

Ruokailu oli olennainen osa laivamatkaa myös uusilla matkustajalaivoilla. Voileipäpöytä säilytti asemansa ja siitä nautittiin sellaisia ruokia, joita kotona ei yleensä saanut, kuten katkarapuja. Voileipäpöydästä ruokailu oli vierasta varsinkin ulkomaisille turisteille. Esimerkiksi Silja Line painatti erikielisiä oppaita, joissa kerrottiin, miten voileipäpöydästä nautittiin ruokia oikeaoppisesti. Kun matkustajia oli paljon, piti laivan ravintolassa olla uusi kattaus niin kauan kuin oli asiakkaita, jopa 4-5 kattausta illassa. Joinakin öinä ruokasali voitiin sulkea vain tunniksi, jolloin henkilökunta ennätti hengähtää hetkisen. Sitten oli jo vuorossa aamiaiskattaus.

1970-luvulla voileipäpöydän rinnalle tulivat à la carte -tarjoilu ja grilliravintolat. 1980-luvulla panostettiin suuriin à la carte -ravintoloihin ja 1990-luvulla pieniin erikoisravintoloihin. Tarjontaan toivat vaihtelua myös laivojen erikoisviikot, kuten venäläiset ja unkarilaiset viikot tai Välimeren ja Amerikan viikot. Perinteisestä voileipäpöydästä luopumista harkittiin monissa laivayhtiöissä, mutta se säilyi asiakkaiden toivomuksesta. Voileipäpöydän sisältö muuttui vuosikymmenten mittaan kevyemmäksi ja pelkistetymmäksi. Rasvaiset pasteijat, pateet ja terriinit korvattiin kevyemmillä versioilla ja perinteiset viinaryypyt saivat rinnalleen viinit. 1990-luvulla voileipäpöydän uutuutena oli carvery- eli lihapöytä, jonka ääressä kokki leikkasi lihaa jokaiselle asiakkaalle erikseen.

Laivojen suuret esivalmistelu- ja keskuskeittiöt yleistyivät 1990-luvulla. Samaan aikaan tietokoneita alettiin hyödyntää entistä enemmän myös ravintola- ja keittiöpuolella. Uutuutena lanseerattiin laivojen suuret kävelykadut, joiden varrelle mahtui kymmeniä ravintoloita. Nykyisissä matkustajalaivoissa matkustajia palvellaan lukuisissa erilaisissa ruoka- ja viihderavintoloissa sekä baareissa. Voileipäpöydän perinne jatkuu edelleen suosittujen noutopöytien ja buffet-ravintoloiden ansiosta.

Lounas asemalla, evästä mukaan junaan

Rautatieliikenteen alkuaikoina matkantekoon kului paljon aikaa. Asemaravintolat kuuluivat alusta lähtien junamatkustamiseen. Junien pysähdysajat olivat viidestä minuutista puoleen tuntiin eikä kunnolliseen ruokailuun useinkaan jäänyt väliasemilla aikaa. Asemaravintoloiden taso oli hyvin vaihteleva suurten asemien I ja II luokan ravintoloista vaatimattomampien pysähdyspaikkojen ruokaloihin ja kahviloihin. Junien matkalippuihin merkityt matkustajaluokat ulottuivat myös asemaravintoloiden puolelle. Asemaravintola on voinut olla myös matkakohde. 1800-luvun lopussa Helsingistä matkustettiin Riihimäelle nauttimaan asemaravintolan maukkaita annoksia. Riihimäen Asemaravintolassa oli kolme luokkaa. I luokan ravintolassa seisoi katettuna voileipäpöytäpöytä. Alkupalapöydän antimien lisäksi ateriaan kuului lämmin ruoka ja viinaryyppy.

Erillisiä asemaravintolarakennuksia ruvettiin rakentamaan 1910-luvulla. Monilla paikkakunnilla ravintolahuoneistona toimi aseman odotustila. Suosituinta evästä vuosikymmenien ajan olivat voileivät. Koivun asemalla, Rovaniemen eteläpuolella, tarjottiin muun muassa juusto-, makkara-, lohi-, poronliha- ja muna-anjovisvoileipiä. Vaikka pysähdysajat olivat ruokailua ajatellen lyhyitä, noudatettiin ainakin Koivun asemalla asemapäällikön lausahdusta: ”Ei juna Koivusta lähde, ennenkuin kaikki ovat kahvinsa juoneet.”

Suomen Matkaravinto ja Maja Oy aloitti toimintansa vuonna 1929 Ylivieskan Asemaravintolassa. Yhtiön nimi muuttui Matkaravinto Oy:ksi vuonna 1937. Toimintaa laajennettiin pian Seinäjoen, Kontiomäen ja Lieksan asemille. Vuonna 1940 Matkaravinnolla oli Asemaravintolat Helsingissä, Jyväskylässä, Kaulirannassa, Keravalla, Kontiomäellä, Kuopiossa, Lieksassa, Oulussa, Seinäjoella ja Ylivieskassa ja Torniossa. Yhtiön tavoitteena oli, että asemaravintolat voisivat täyttää matkustavan yleisön vaatimukset. Asemien ruokatarjonta muuttuikin tasalaatuisemmaksi. Asemaravintoloille oli tyypillistä, että asiakkaat vaihtuivat nopeasti ja kiire leimasi työtä niin keittiössä kuin salissakin.

Tampereen Asemaravintolan keittiö, 1950-luku. Matkaravinto Oy. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Asemaravintolasta Elieliksi

Helsingin aseman ravintoloita ja rautatiehallituksen henkilökuntaruokalaa oli hallinnut ravintoloitsija Nikolai Noschis vuodesta 1922 lähtien. Vuonna 1936 ravintolaoikeudet siirtyivät Matkaravinnolle. Tuolloin oli Helsingin Asemaravintolan palkkalistoilla 190 henkilöä, joista keittiön puolella kolmekymmentä.1940-luvun lopussa oli Helsingin asemalla II ja III luokan ravintolat. II luokan ravintolasaliin pyrkijöiltä edellytettiin siistiä pukeutumista, III luokan ravintolaa pidettiin sopivana myös työpuvussa liikkuville työläisille. Nykyisen lipputoimiston paikalla toimineessa III luokan ravintolassa tarjottiin edullisempaa ruokaa, eikä siellä ollut käytössä à la carte -listaa. II luokan ravintola sijaitsi nykyisen ravintola Elielin paikalla. III luokan ravintola lakkautettiin 1950-luvun loppupuolella.

Helsingin asemalla suosituinta evästä vuosikymmenien ajan olivat lihapiirakat: Asemaravintolan keittiön rasvapannuissa paistetut ’rautatiepiirakat’ ja uunissa paistetut ’asemapiirakat’. Piirakoita myytiin päivittäin useita tuhansia. Aseman piirakkaleipomo muutettiin toimistoksi 1980-luvun alussa, jolloin piirakoita myytiin enää tuhatkunta päivässä.

Helsingin Asemaravintola 16.7.1960 päivänlista
Helsingin Asemaravintola 16.7.1960. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Turun asemaravintolassa 1940-luvulla

Turun rautatieasemalla oli yläkerrassa II luokan ravintola ja katutasossa III luokan kahvila. Ravintola oli avoinna kello 7-23 ja kahvila 5-22. Ovia ei ollut. Ravintola suljettiin vetämällä köysi portaiden eteen ja avattiin ottamalla köysi pois. Aamu aloitettiin herättämällä tiskien alla nukkuneet matkustajat. Valtava puurokattila pantiin heti tulelle. Uunia ruvettiin lämmittämään neljän aikaan, pitihän ensimmäistenkin asiakkaiden saada lämmintä leipää. Pidetyimpiä ruokia olivat laatikot ja keitot. Raaka-aineista kalaa oli varmimmin saatavilla. Pulavuosina kania eri muodoissaan käytettiin paljon.

Asemaravintolassa tehtiin lähes kaikki ruoka itse. Talven perunat, lantut ja juurekset ostettiin syksyllä ja varastoitiin aseman valtavaan kellariin, entiseen pommisuojaan. Kesällä perunat ja lantut kannettiin kellarista päivittäin ämpäreillä ravintolaan. Talvikaudella kaikki pilaantuvat ruoka-aineet nostettiin ikkunasta asemarakennuksen katolle. Siellä olivat sulassa sovussa perunat ja lantut, kastikkeet ja kermat, kalat ja lihat. Pakkasten aikana ruoat tietysti jäätyivät. Kivikovat perunat ja lantut hakattiin irti katolta ja valmistettiin ruoaksi. 

Kuopion Asemaravintolan henkilökuntaa, 1950-luku. Matkaravinto Oy.
Kuopion Asemaravintolan henkilökuntaa, 1950-luku. Matkaravinto Oy. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Paparia ja voileipiä

Seinäjoen aseman hernekeiton maine luotiin sodan aikana. Keittiön suurella puuhellalla kiehui aina rokkakattila. Myös Tampereen Asemaravintolan suosikki neljännesvuosisadan ajan 1970-luvun alkuun saakka oli ”assan papari”, hernekeitto, jota tultiin syömään yöllä muiden ravintoloiden sulkeuduttua. Kun Ravintola Semafori avattiin vuonna 1978 oli suosituin ruokalaji edelleen hernekeitto. Vielä 1980-luvun alussa kuului hernekeitto myös Kuopion, Oulun ja Pieksämäen asemaravintoloiden kysytyimpien ruokien joukkoon. Tuolloin oli myös pienempien junaeväiden, pikkulämpimien ja voileipien suosio kasvanut. Juomamyynnin kärjessä olivat kahvi ja olut. Rovaniemen Asemaravintolassa valmistettiin kanta-asiakkaita varten lounaskeittoja, turisteja varten listalla oli muun muassa poronkäristystä sekä poro- ja lohivoileipiä.

Liikenneravintolat Oy uudisti monia asemaravintoloita 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Helsingin uudistetun asemaravintolan nimeksi tuli Eliel. Ravintola jaettiin kolmeen osastoon: voileipäbaariin, kahvilaan ja ruokasaliin. Ruokalistaa kehitettiin terveellisempään suuntaan ja lisättiin vihannesten, kalan, sisäelimien ja kanan osuutta raaka-aineissa. Munuaishöystö nousi suosituimpien ruokien joukkoon. Turun asemalla suosikkeja olivat wieninleike, lihapullat, nakit ja ranskalaiset, jauheliharuoat ja keitot.

1980-luvun puolivälistä lähtien asemahalleissa tuoksui taas tuore leipä ja pulla. Asemakahviloissa paistettiin matkaevästä raakapakasteista. Pikkulämpimät, lihapiirakat ja -pasteijat, pizzat ja karjalanpiirakat olivat suosittuja. 2000-luvun matkustaja ostaa asemalta mukaansa paperiin käärityn vuohenjuustociabatan ja pahvikahvin.

Ravintola Eliel, Helsingin rautatieasema 1998. Kuvaaja Ilari Järvinen. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Ravintolat kiskoilla

Ravintolavaunussa on voinut ruokailla Suomessa vuodesta 1911 lähtien. Suomen valtionrautatiet ja Kansainvälinen makuuvaunuyhtiö Compagnie Internationate des Wagons Lits et des Grands Express Européens allekirjoittivat sopimuksen kolmella ravintolavaunulla tapahtuvasta liikenteestä lokakuussa 1911. Ravintolavaunut sijoitettiin juniin väleille Helsinki-Pietari, Turku-Pietari ja Helsinki-Turku. Suomeen tuotiin muualta Euroopasta käytettyjä ravintolavaunuja. Ravintolavaunusta oli mahdollista varata II luokan paikka. III luokan matkustajat pääsivät ravintolavaunuun maksamalla lisämaksun. 1900-luvun alkupuolella junissa syötiin loistokkaita lounaita ja monien ruokalajien illallisia. Suurin osa matkustajista teki kuitenkin eväänsä kotona ja maitopullot ja voipaperikääröt avattiin vaununosastoissa pian lähdön jälkeen. 1930- ja 1940 -lukujen vaihteessa Kansainvälisen Makuuvaunuyhtiön ravintolavaunuja oli Suomessa käytössä toistakymmentä. Matkaravinto Oy aloitti junapalvelutoiminnan vuonna 1937.

Kahvila- ja ravintolavaunujen määrä kasvoi huomattavasti 1950-luvulla. Lentävän Kalakukon lounasvaunu palveli matkustajia Helsingin ja Kuopion välillä kesäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään vuonna 1950. Matkaravinnon hoitamassa lounasvaunussa tarjottiin ruoka-annoksia, viiniä, olutta ja kahvia.

Lentävän Kalakukon lounasvaunua huolletaan Kuopiossa, 1950-luku. Matkaravinto Oy. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Service Boysta Raileriin

Lyhyen matkan moottorikiitojuniin saatiin 1960-luvun puolivälissä Ruotsista lainaksi myyntikärry, niin kutsuttu Service Boy. 1980-luvulla myyntikärryjä oli käytössä kymmenkunta kappaletta. Kärryistä myytiin muun muassa kahvia, teetä, kaakaota, jugurttia, sämpylöitä, tupakkaa, olutta ja makeisia. Kahvi oli kärrymyynnin kysytyin tuote, kakkossijan jakoivat sämpylä ja keskiolut. Mini Puffet -kärryistä ostettiin evästä IC-junissa ja monissa pikajunissa 1990-luvun alusta lähtien.

1970-luvun alussa oli Suomen rautateillä 32 ravintola- ja kahvilavaunua, joissa oli yli 1100 asiakaspaikkaa. Uusien kahvilavaunujen matkustajaosastojen kiinteisiin varusteisiin kuului yleensä pitkä penkkien suuntainen ikkunanvieruspöytä, johon matkustajille tarjoiltiin kahvia, virvokkeita, kevyttä syötävää ja keskiolutta. Kiitojunien uusien kahvilavaunujen viihtyisyyttä pyrittiin lisäämään muun muassa värillisillä pehmeillä kokolattiamatoilla ja pöytäliinoilla. Matkaravinto Oy:n henkilökunta sai junatarjoiluasuksi suunnitellut virkapuvun. Uusien ravintolavaunujen toisessa päässä oli pöytiintarjoiluravintola ja toisessa itsepalveluosasto eli baari. Vuonna 1973 otettiin itsepalveluravintolavaunu liikenteeseen. Vaunuissa oli käytössä kertakäyttöastiat ja myytävät tuotteet olivat esillä lasikossa. Itsepalveluvaunuissa oli B-oikeudet aterioinnin yhteydessä. Junien keittiöt huollettiin Helsingin asemalla sijaitsevasta Matkaravinnon muonituskeskuksesta. Muonituskeskuksen eineskeittiöstä saatiin kylmät annokset ja lisäkkeet. Lämpimät ruoat valmistettiin junissa vielä 1980-luvun alussa itse.

2000-luvulla eri matkoille ja erityyppisiin juniin on voitu liittää erilaisia ravintolavaunuja. Matkustaja voi nauttia ruokansa ja virvokkeensa joko italialaistyyppisessä Pregossa, InterCity-junien Bistrossa, Suomen halki kulkevassa klassikkoruokia tarjoavassa Kultaisessa Kulkurissa tai 1970-luvun nostalgiaa henkivässä Railerissa.

Kahvilavaunu, 1958. Matkaravinto Oy. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Aamiainen junan hyttiin

Vuonna 1941 matkustajia muistutettiin, että sekä Seinäjoella että Kuopiossa tarjoillaan aamujuomaa makuuvaunuun, kun muistaa illalla tilata sen makuuvaunun siivoojalta. Kymmenen vuotta myöhemmin Matkaravinto Oy esitteli ”Makuuvaunumadonnansa”. Nämä makuuvaunumatkustajia palvelevat myyjättäret möivät koreistaan kahvia, voileipiä, pullaa ja hedelmiä.

Yöjunien tarjoilu muuttui 1970-luvun alussa. Makuuvaunuissa oli junaemännän hoitama pieni keittiö sähköliesineen ja jääkaappeineen. Matkustaja saattoi nappia painamalla kutsua osastoonsa junaemännän ja tilata voileipiä, kevyen ruoka-annoksen tai juomia, myös keskiolutta. Tarjoilu aloitettiin kuudelta aamulla ja lopetettiin illalla kello 24. Useimmissa yöjunissa oli myös päivävaunussa matkustavia varten kahvila, joka oli suljettuna keskiyön jälkeen tavallisesti vain kahden, kolmen tunnin ajan.

Palveluita teiden varsille

Autoliikenne alkoi Suomessa 1900-luvun alussa. Ensimmäiset öljy-yhtiöiden huoltoasemat perustettiin 1920-luvulla, mutta aluksi niillä myytiin vain polttoainetta. Myös linja-autoliikenne käynnistyi 1920-luvulla, ensimmäiset linja-autoasemat toimivat huoltoasemien yhteydessä.

Vuonna 1933 perustettiin Oy Matkahuolto Ab, joka ryhtyi huolehtimaan sekä matka- ja rahtipalveluista että linja-autoasemien odotustiloista. Linja-autoasemien ravintolat ja kahvilat vuokrattiin ulkopuolisille yrittäjille. Keväästä 1939 lähtien Matkaravinto Oy ryhtyi hoitamaan linja-autoasemien kahviloita ja ravintoloita, ensimmäisenä Sortavalassa, Vaasassa ja Lahdessa.

Matkahuolto otti 1960-luvun lopulta lähtien hoitoonsa linja-autoasemien oheispalveluja, kuten kioskeja ja kahviloita. Linja-autoasemien ravitsemistoiminta muuttui vuosikymmenien mittaan monipuolisemmaksi.

Heinolan linja-autoaseman kioski-kahvila, 1952. Matkaravinto Oy. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.
Heinolan linja-autoaseman kioski-kahvila, 1952. Matkaravinto Oy. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Huoltoasemakahviosta ja Matkahuollon baarista käsite

Autoistuminen pääsi Suomessa vauhtiin, kun henkilöautojen tuontirajoitukset purettiin vuonna 1962. Automatkailu yleistyi ja maanteiden varsille alettiin kaivata pysähdyspaikkoja ja palveluita. Kotimaisia huoltoasematyyppejä kehitettiin arkkitehtuurikilpailujen avulla. Ensimmäiset huoltoasemakahviot perustettiin 1950-luvulla ja kahviosta tai baarista tuli olennainen osa huoltoaseman palvelua 1960-luvulla. Aluksi monet huoltoasemien kahviot olivat melko vaatimattomia sekä sisustukseltaan että tuotevalikoimaltaan. Yleensä tarjolla oli kahvia, virvokkeita ja pientä evästä. Matkailijoiden lisäksi myös paikkakuntalaiset viihtyivät kahvioissa, erityisesti maaseudulla. Keskioluen anniskelu huoltoasemilla sallittiin vuonna 1970, mutta oluen lisäksi tarjolla tuli olla myös muuta ”kahvilan luonteeseen kuuluvaa” juotavaa ja syötävää.

Huoltoasemien määrä väheni 1960-70-luvun vaihteen jälkeen. Samaan aikaan asemien automaatio ja itsepalvelu yleistyivät. Aikaisemmin kahvio oli mielletty huoltoaseman tukipalveluksi, mutta 1970-luvulla kahvioille asetettiin omat myynti- ja palvelutavoitteet. Kahvion nimen, logon, henkilökunnan työasujen, sisustuksen ym. avulla kahvioista pyrittiin rakentamaan merkkituotteita. Monen asemaketjun palvelukonsepti oli peräisin ulkomailta, mutta niitä kehitettiin myös kotimaassa.

1980-luvulla huoltoasemien koko kasvoi ja ravitsemis- ja myymäläpalvelut kehittyivät. Peruskahvioiden lisäksi monella asemaketjulla oli oma paremman palvelun konseptinsa, kuten Motorest, Punahilkka, Helmisimpukka ja Taverna. Niissä satsattiin laadukkaaseen palveluun ja ruokatarjoiluun.

Elintarvikemyynti tuli monille huoltoasemille 1990-luvun alussa uuden kioskiasetuksen myötä. Keskioluen ulosmyynti alkoi maaseutuhuoltamoilla vuonna 1991 ja taajamissa vuonna 1995. Samaan aikaan teiden varsilla sijainneet huoltoasemat alkoivat muuttua nykyisen kaltaisiksi palvelukeskuksiksi ja liikennemyymälöiksi, joista vain harvalla on huoltotoimintaa.

1990-luvulla Matkahuollolla oli linja-autoasemilla sekä kahviloita, grillejä että kioskeja. Asiakkaat saattoivat linja-autoa odotellessaan pistäytyä keskiolutbaarissa, ulkoilmakahvilassa tai pika-ruokapaikassa. Lisäksi lipunmyynti- ja rahtipalveluiden yhteydessä oli Matkahuollon minikioskeja. Käsitteeksi muodostuneet Matkahuollon kahvilat jatkavat edelleen toimintaansa monilla linja-autoasemilla.

Lähdön tunnelmaa lentokenttäravintolassa

Helsingin lentoaseman vihkiäisiä vietettiin 15.5.1938. Helsingin kaupunki tarjosi Malmin lentoaseman vihkiäispäivänä 350 kutsuvieraalle juhlapäivällisen Hotelli Grandissa. Matkaravinto Oy sai hoitoonsa Lentoaseman ravintolan. Helsinkiläiset ottivat lentoaseman kävelyretkiensä kohteeksi ja nauttivat sunnuntailounaansa ravintolan seisovasta voileipäpöydästä. Sota-aikana lentokentän alueelle pääsi vain lupatodistuksella. Matkaravinnon toiminta Malmilla keskeytyi, kun lentokenttä vuokrattiin Neuvostoliitolle tammikuuhun 1947 saakka. Tämän jälkeen ravintolatoimintaa jatkettiin vielä muutaman vuoden ajan.

Helsingin lentoaseman vihkiäiset 15.5.1938 hotelli Grandissa. Helsinki.
Helsingin lentoaseman vihkiäiset 15.5.1938 hotelli Grandissa. Helsinki. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Helsingin uusi lentoasema valmistui Seutulaan. Seutulan lentoaseman ensimmäinen ravintola sijaitsi parakkirakennuksessa. Ravintolan virvokebaari avattiin Helsingin olympialaisia odotellessa jo heinäkuussa 1952, vaikka ravintolan keittiö ei ollut vielä valmis. Olympialaisten aikana ravintola oli auki ympäri vuorokauden. Öisin ravintolan kylmälässä valmistettiin tuhansia voileipiä kisojen aikaista lentokonemuonitusta varten. Virallisesti ravintola avattiin vasta lokakuussa.

Vuonna 1969 valmistui Helsingin lentoasemalle uusi paviljonkirakennus, jossa toimi useampiakin ravintoloita. Matkaravinto vastasi suuren yleisöravintolan, baarin, alahallin itsepalveluperiaatteella toimivan kahvilaravintolan, kioskin sekä henkilökuntaravintolan toiminnasta. Finnair puolestaan hoiti itse transit-ravintolan asiakkaat. Uutta lentopaviljonkia ja ravintoloita kommentoitiin tyytyväisinä: ”Ensivaikutelma Helsingistä ilmojen halki saavuttaessa vaikuttaa nyt varakkaalta.”

Lihalientä ja cocktaileja

Kun Aero Oy aloitti lentokonetarjoilun vuonna 1947, vastasi Matkaravinto yhtiön lentomuonituksesta. Kesäisin matkustajille tarjottiin virvoitusjuomia, säiden viilennyttyä kuumaa lihalientä ja lihapiirakkaa. 1940-luvun lopulla lentäminen oli luksusta, johon kuului lyhyilläkin lennoilla pientä tarjottavaa. Lounaaksi saatettiin tarjota nakkeja ja perunasalaattia ja Helsingin ja Turun välilläkin ehdittiin nauttia kahvia, voileipiä, kakkua ja suklaata. Helsingin Lentoaseman ravintola hoiti lentokoneiden muonitustoimintaa vuoteen 1963 asti ja osallistui siihen uudestaan vuodesta 1971 lähtien.

1950-60-luvuilla lämmin ruoka tuotiin koneisiin juuri ennen lähtöä. Annokset valmisteltiin koneiden keittiöissä tarjottimille. Vuodesta 1963 lähtien Finnair Catering valmisti Helsingin lentoasemalla koneisiin tuhat ateriaa päivässä.

Buffet-pöydistä liukuhihna-annoksiin

1970-luvun lopulla Atlantin-lennoilla tarjottiin I luokan matkustajille usean ruokalajin lounaita: salaatit ja lisäkkeet buffet-pöydästä, koneessa viimeistellyt lämpimät ruoat kuumilta lautasilta, juustovaunu ja pieni makea jälkiruoka. Matkustajamäärien kasvaessa ateriointi yksinkertaistui ja tarjoiluvaunut otettiin käyttöön. 1980-luvun alussa I luokka väistyi vähitellen bisnesluokan tieltä.

Vuonna 1973 Finnairin lentokeittiö valmisti 1500-3000 annosta päivässä. Nykyään (v. 2009) Finnair Catering toimittaa lennoille päivittäin noin 15 000 ateriaa, joista erikoisannoksia on 300-400. Tarjotinaterian valmistuksessa tarjottimet kulkevat liukuhihnaa pitkin ja työntekijät lisäävät vuorollaan servetit, ruokailuvälineet, mausteet, lasit, kahvimukit jne. Viimeiseksi katetaan salaatit ja kahvileipä tai jälkiruoka. Ruoat kulkevat kylmäketjun läpi. Lämpimät ruoat jäähdytetään heti valmistuksen jälkeen, annostellaan ja pakataan uuniyksiköihin. Valmiit tarjottimet pakataan tarjoiluvaunuihin eli trolleihin kerroksittain. Valmiit trollit merkitään ja numeroidaan niin, että oikeat ruokamäärät ja trollit tulevat oikeaan koneeseen sekä oikeaan keittiöön ja paikkaan lentokoneen painolaskelmien takia. Autot kuljettavat koneeseen uuniyksiköt, ruokatrollit, kahvitermokset, juomatrollit ja tax-freetuotteet.

Erilaisia ateriakokonaisuuksia on yli sata. Valmistettujen ruoka-annosten määrä on viime vuosikymmeninä moninkertaistunut, valikoima kasvanut ja matkustajan eteensä saama tarjotin pienentynyt. Ruokien ja juomien valintaan vaikuttavat esimerkiksi lentoajan pituus, lentokohde ja vuorokauden- ja vuodenaika.

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajista huolehtii nykyään (v. 2009) suuri joukko erilaisia palveluita kahviloista irlantilaiseen baariin ja take away -kioskeista tyylikkäisiin illallisravintoloihin. Lentoaseman ravintola-, kahvila- ja loungepalvelut tuottaa SSP Finland. Yrityksen toimintaan kuuluu yli 20 palvelupistettä lentoaseman portti- ja yleisöalueella sekä Helsinki Airport Congressin kokouspalvelut.

Ravintola Fly Inn, Helsinki-Vantaan lentoasema, 1980-luku. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Tietolaatikko: Anniskelu kulkuvälineissä ja pysähdyspaikoilla

Väkijuomalain (1932) mukaan ravintolavaunuissa ja kotimaassa kulkevissa matkustaja-aluksissa sai anniskella mallasjuomia ja viinejä matkustajille aterian yhteydessä. Aluksen ollessa satamassa oli anniskelu kielletty. Anniskeluun rautatieasemien ravintoloissa vaadittiin rautatiehallituksen lupa.

Vuodesta 1969 lähtien rautateiden ravintola- ja kahvilavaunuissa oli lupa tarjoilla aterioitsijoille mietoja alkoholijuomia täydellisen aterian, ruoka-annosten ja voileipien kanssa. Keskiolutta oli ravintolavaunuissa ja niiden kahvilaosastoissa lupa anniskella muillekin kuin ruokailijoille.

Kotimaassa liikennöivissä matkustaja-aluksissa sai anniskella mietoja alkoholijuomia. Aluksen ollessa satamassa oli kuitenkin muiden alkoholijuomien kuin keskioluen anniskelu kielletty.

Keskiolutlain (1969) nojalla voitiin kotimaisessa lentoliikenteessä olevalle ilma-alukselle erikseen antaa lupa anniskella keskiolutta sillä ehdolla, että ruokaa oli saatavana.

Keskioluen anniskelulupia myönnettiin maaseudun huoltoasemien baareille 21.1.1970 lähtien. Huoltoasemilla tuli olla tarjolla kahvilan luonteeseen kuuluvia virvokkeita, kahvia, leipää ja piirakoita. Pelkkiä oluen anniskelupaikkoja ei ollut lupa perustaa huoltoasemien yhteyteen.

Ravintolavaunujen ”ruokapakko” poistui mietojen alkoholijuomien osalta 1.4.1987.


Tietolaatikko: Matkustajien muonittajia
1911–1959 Kansainvälinen makuuvaunuyhtiö (Compagnie Internationale des Wagons Lits et des Grands Express Européens)
1928 Suomen Matkaravinto ja Maja Oy (1937–1977 Matkaravinto Oy)
1933 Matkahuolto Oy
1952 Siipipyörä Oy
1959–1977 Suomen Ravintolavaunu Oy
1977 Liikenneravintolat Oy (1991 Avecra Oy)

Anni Pelkonen & Kati Selänniemi

Pääkuva: Matkaravinnon junapalvelu, 1953. Valokuva Oy Kolmio. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Aaltonen, Tellervo: Koivun asemaravintola vv. 1927–1959 asemapäällikkö Pauli Vierimaan aikana. 1990.

Arponen, Marja-Leena: Seisova pöytä on Vaasan laivoilla ehdoton ykkönen. Merenkurkun matkustajat haluavat hyvää ja mutkatonta ruokaa. Uusi Suomi 11.5.1989

Avecra 30 vuotta 2007. Avecra Oy 2007.

Europan aarteet ovat keittiön puolella. Suurkeittiö & Ravintola 1/1992.

Hellstén, Martti: Ravintolavaunut ja niiden käyttö Suomessa 1912-1990. Resiina 3/1990.

Hellstén, Martti – Juntunen, Kari – Nummelin, Markku: Matkaravinto Oy:n junatarjoilutoimintaa. Resiina 3/1990.

Högström, Hilkka: Helsingin rautatieasema. VR-Yhtymä 1996.

Kaste, J.H.: Junatarjoilumme hienot uutuudet. Hotelli- ja ravintolalehti 5/1971.

Kurkinen, Jari: Euroopan parasta bussiliikennettä. Linja-autoliitto 2008.

Laiva saapui Helsinkiin. Helsingin matkustajalaivaliikenteen kehitys 1820-luvulta nykypäivään. Raud Publishing, Helsinki – Tallinna, 2006.

Lauttamus, Sirpa: Silja Buffet, makumatka merellä. SR-julkaisut / Silja Line Oy, 1995.

Lyytikäinen, Eeva-Liisa: Hyvää matkaa. Avotakka 12/1973. 

Malmberg, Thure: Laivoja ja ihmisiä. Kuvia ja kertomuksia Effoan satavuotistaipaleelta. Effoa – Suomen Höyrylaiva Oy, 1983.

Malmberg, Thure: Valkeat laivat. 1970.

Malmberg, Thure – Stampehl, Marko: Siljan viisi vuosikymmentä. Tallink Silja Oy, 2007.

Navis Fennica, Suomen merenkulun historia. Osa 2. Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin. Toimittanut Erkki Riimala. WSOY, Helsinki 1994.

Penttilä, Olavi: Riihimäki – ravintola-asema. Eripainos.

Piltz, Martti: Tienvarren palvelut. Matkalla jossain Suomessa. Mobilia, 2000.

Rautahevon kyydissä. Junamatka Matin ja Liisan päivistä Pendolinoon. toim. Bergström, Matti – Lehmusoksa, Ritva. Gummerus 1996.

Rinne, Matti: Aseman kello löi kolme kertaa. Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa. Otava 2001.

Räsänen, Titta: ATK ja keskuskeittiö hoitavat rutiinit: Laivalla ruokamassat liikkuvat nopeasti. Suurkeittiö & Ravintola 1/1992.

Taivaallista tarjottavaa Finnairin keittiöstä ja viinikellarista. Otava 1998.

Tikkanen, Unto: Taukopaikkojen erilaiset luvat ja palvelut. Vitriini 8/1992.

LR-vinkki 1979-1984

Miniviesti  1973-1977

MR-viesti 1949-1977

http://www.avecra.fi/ 12.11.2008

www.finnair.fi/finnaircom/wps/portal/catering 12.11.2008

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s