Suomalainen keittiö mullistui 1900-luvulla. Moderni asunto oli kehittymässä, ja keittiöstä tuli sen keskeinen huone.

Keittiöiden suunnittelijat alkoivat 1920-1930-luvuilta lähtien ensimmäistä kertaa muovata ja kommentoida myös käsityksiä oikeanlaisesta kotitaloudesta ja elämäntavasta.

Millaisia nuo käsitykset olivat, ja millä tavoin ne vaikuttavat arjessamme yhä?

Kotityö on työtä

Eräs keittiöiden suunnittelua 1900-luvun alusta asti ohjannut periaate oli rationalisointi. 1900-luvun alussa teollisuustyötä alettiin mitata. Tieteellisillä työtehomittauksilla pyrittiin siihen, ettei työntekijän yksikään liike menisi hukkaan. Mittaukset ja työn rationalisointi omaksuttiin myös kotitaloustieteeseen.

Kotityöstä kiinnostuttiin, koska sitä alettiin pitää yhteiskunnallisesti tärkeänä. Kotitalouksien säästäväisyys työssä ja rahankäytössä alettiin nähdä pohjana kansantalouden menestykselle. Erityisesti vuoden 1918 ja toisen maailmansodan välillä keittiöiden suunnittelusta ja kotitalouden tieteellisestä tutkimuksesta käytiin vilkasta keskustelua Suomessakin.

Lehdissä ja kirjoissa käsiteltiin sitä, kuinka keittiötyöstä voitaisiin vähentää turhia askeleita. Tarkalla kalustesuunnittelulla tehostettiin tilojen käyttöä.

Suomalaisen Työtehoseuran kotitalousosasto perustettiin 1943. Seuran anti keittiösuunnittelulle oli mullistava. Esimerkiksi kotitalousosaston johtaja Maiju Gebhardin johdolla 1944-1945 kehitetystä astioiden kuivauskaapista tuli pysyvä klassikko suomalaisiin koteihin.

Ensimmäiset suomalaiset keittiökalusteiden standardit julkaistiin vuonna 1945. Keittiökalusteet valmistettiin kuitenkin pitkään yleisesti mittatilaustöinä. Tehdastuotanto yleistyi harppauksen 1970-luvulla.

Äidin keittiö on kodin sydän

Keittiöiden standardikalusteiden koko suunniteltiin niiden julkaisuajan naisten keskipituuden mukaan. Ei ihme, että monille pitkille kokkaajille 1950-luvun keittiöt ovat nykyisin auttamattomasti liian matalia.

Monet kotitaloustyöt, kuten ruoanlaitto ja pyykkäys, olivat naisille määrättyä työtä jo ennen 1900-lukua ja moderneja asuntoja. 1900-luvulla perheenemännyys kuitenkin alettiin ensimmäistä kertaa nähdä ammattina.

1900-luvun alkupuolelle saakka säätyläistön kodeissa oli tavallisesti palvelijoita tekemässä kotityöt. Myös maalaistaloissa talouteen saattoi kuulua palvelusväkeä. Kaupungistuminen ja teollistuminen toivat kaupunkeihin lisää väkeä. Tilaa oli yhä vähemmän ja uusien kivitalojen asunnot pienempiä. Harvalla keskiluokkaisella perheellä oli enää tilaa tai varaa majoittaa palvelijaa kotonaan.

Varhaisemmassa porvarillisessa kotikulttuurissa naisen tuli olla kodin hengetär, mutta olla silti likaamatta käsiään taloustöissä. Perheenemäntäihanteessa sen sijaan ydinperheen äiti pyöritti itse varmalla otteella kodinhoitoa ja perheen taloutta.

Lukemattomissa oppaissa erityisesti 1920-luvulta eteenpäin neuvottiin esimerkiksi tilinpitoa, hankintojen tekoa ja ruoanlaittoa perheenäideille. Fennada-Filmi Juniorin vuoden 1958 opettavassa lyhytfilmissä seurataan esimerkillisen emännän tarkkaa kirjanpitoa ja suunnitelmallista viikkoaikataulua.

Kun kodista tuli naisen valtakunta, miesten toimintapiiri siellä luonnollisesti kapeni. Ihanneperheessä mies kävi töissä ja tuli kotiin rentoutumaan. Sisustus ja kodin kaikkinainen hoito oli naisen vastuulla. Tästä lienevät peräisin pitkään eläneet käsitykset, joiden mukaan miehellä tulisi olla kotona jonkinlainen erillinen “miesluola”, jossa tällä olisi tilaa olla, sisustaa ja harrastaa kuten haluaa.

Ei liene yllätys, että muita kuin heteroseksuaalisia ydinperheitä ei kodinhoitovinkeissä pitkään aikaan juuri huomioitu.

Kotitalous ei ole edelleenkään arvovapaa puheenaihe: siinä paljastuvat yhä myös kunnollisen arjen ja kotitalouden määreet. Hotelli- ja ravintolamuseon vuonna 2019 tuottama tutkimus toi esiin muun muassa, että median ruokapuheessa vedotaan yhä ennen muuta säästäväisyyden ja terveellisyyden ihanteisiin ja pidetään kiireistä arkea ja viikonloppuvapaita normeina.

Puhtaus on puoli ruokaa

Hygienia nousi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa päivänpolttavaksi kysymykseksi. Suomessa asunosta tuli sosiaalipoliittinen kysymys eritoten vuoden 1918 jälkeen. Asuntojen hygienisoinnin projektissa niin tuberkuloosi kuin sosiaaliset ongelmat kaupungeissa pyrittiin kitkemään auringonvalolla ja tuuletuksella. Puhtaudesta kehittyi lähes pakkomielle uudessa keittiösuunnittelussa.

Ennen kuin keittiöiden suunnitteluun alettiin kiinnittää 1900-luvulla huomiota, keittiötyö oli piilotettua. Ruoan säilytys ja raaka-aineiden käsittely vaativat nykyistä enemmän tilaa, aikaa ja ihmisiä. Ruoanlaittoon kuului esivalmistelutöitä kanojen kynimisestä lähtien.

Säätyläisten kodeissa keittiö hajuineen erotettiin väliovilla ja väliköillä asuinhuoneista. Asunto jaettiin julkisiin ja yksityisempiin alueisiin. Palvelijoiden alueella sijaitsevalla ”kyökillä” oli usein myös oma sisäänkäyntinsä.

Maalaistaloissa puolestaan tupa tai pirtti oli talon keskipiste. Tuvassa tehtiin kotitöitä ja muita töitä, ruokailtiin ja otettiin vastaan vieraita. Osa talonväestä myös nukkui tuvassa. Kun teollisuus kehittyi 1800-luvulla, kaupunkien laidoille kohosi työväestön asuntoja, joissa maaseudun yhteisölliset asumistavat jatkuivat. Esimerkiksi usean perheen talot, joiden asunnot olivat yhden huoneen kokoisia ja keittiö yhteinen, yleistyivät.

Hygieniakeskustelu ei puuttunut ainoastaan pintojen puhtauteen tai ilmanvaihtoon. Olennaista oli tilan jaottelu ja sen avulla ihmisten välisten suhteiden säätely. Antropologien mukaan lika merkitsee ainetta väärässä paikassa. Sosiaalihygieenisessä ajattelussa se voi merkitä myös ihmisiä väärässä paikassa.

Asuntosuunnittelijat ja arkkitehdit alkoivat kritisoida maalaisten ja työväestön yhteisöllistä asuintapaa erityisesti sisällissodan jälkeen. Huomautettiinpa esimerkiksi, että perheiden yhteiset keittiöt synnyttäisivät “luonnottoman yhteyden” perheiden välille.

Myös varakkaamman väen asuntoihin kiinnitettiin huomiota. Nyt pidettiin hygienian ja siveyden kannalta epäilyttävänä, että palvelustytöt nukkuisivat ruokakomerossa. Vieraan työläistytön uni ei sopinut enää samaan tilaan perheen ruokatavaroiden kanssa.

Yhteisestä yksityiseen

Suomalaisten asuminen muuttui kaupungistumisen ja modernisaation myötä lyhyessä ajassa yhteisöllisestä paljon yksityisemmäksi. Asuntoja ja taloja alettiin suunnitella ydinperheitä silmällä pitäen. Viime vuosikymmenet kotitalouksien keskimääräinen koko on jatkuvasti edelleen pienentynyt.

Julkisessa kotitalouskuvastossa on viime vuosina korostunut mielenkiintoisen paljon yhteisöllisyys. Mainoksissa tarjotaan yhteiseen kokkaamiseen ja illalliskutsuihin sopivia keittiöratkaisuja, ruokaohjelmissa ruokapöytään kokoonnutaan joukolla. Tosiasiassa yksin syötyjen aterioiden määrä on suuri.

Aika näyttää, millaiseksi keittiöihanteet ja kotikulttuuri koronaepidemian ja sosiaalisen eristäytymisen jälkeen kehittyvät: näkyykö trendeissä yhteisöllisyyden kaipuu vai sosiaalisen eristäytymisen tarve?

Anna-Elina Hintikka

Kirjoittaja (FM) on Hotelli- ja ravintolamuseon tutkija, joka kokkaa vuokrayksiön kiintokalustetulla keittiöseinällä tai ulkona retkikeittimellä.

Kuva: Rivitaloasunnon keittiö Pormestarinluodossa. Kuvaaja: Sven Raita, 1975. Satakunnan museo.
Tehdasvalmisteiset kiintokalusteet yleistyivät keittiöissä toisen maailmansodan jälkeen. Toisiinsa kiinni asennettavat, standardimittaiset kalusteet säästivät tilaa. Kiintokalusteet ovat jääneet osaksi suomalaisia keittiöitä, vaikka keittiöiden koko on kasvanut.

Lähteet:

Himberg, Petra: Perheenemännän työviikko harkiten helpommaksi. YLE Elävä Arkisto, julkaistu 28.10.2009, päivitetty 6.10.2017. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/28/perheenemannan-tyoviikko-harkiten-helpommaksi

Kanervio, Elina: Kodinhoito ja ruokatavaraoppi vasta-alkajille. Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1920.

Keisalo, Marianna: Julkinen ruoka kertoo tarinoita meistä ja maailmasta. Antroblogi, 5.4.2019. https://antroblogi.fi/2019/04/julkinen-ruoka-food-future-forum/

Modernin keittiön synty. Suomen Maatalousmuseo Sarka. https://www.sarka.fi/tarinatiinu/modernin-keittion-synty/

Ollila, Anne: Suomen kotien päivä valkenee… Marttajärjestö suomalaisessa yhteiskunnassa vuoteen 1939. Historiallisia tutkimuksia 173. Suomen Historiallinen Seura, 1993.

Pohjanpää, Arla: Nuori emäntä. Gummerus, 1924.

Saarikangas, Kirsi: Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. SKS, 2002.