Cocktailia voi luonnehtia juomasekoitukseksi, joka koostuu useasta eri juomasta. Tyypillisiin aineksiin lukeutuvat ginin, viskin ja rommin lisäksi liköörit sekä virvoitusjuomat ja muut alkoholittomat juomat sekä mausteet. Baarimestarin käsikirjan (1980) mukaan juomasekoitukset voidaan ryhmitellä eri luokkiin muun muassa valmistustavan, sokeripitoisuuden ja alkoholipitoisuuden mukaan. Cocktailien kuluttajalle ryhmittelyistä havainnollisin on juomasekoitusten luokittelu koon mukaan: mitä enemmän juoma sisältää laimentajia, esimerkiksi mehuja, sitä pidempi juomasekoituksesta tulee. Lyhyet juomat eivät sisällä laimentajia, puolipitkissä juomasekoituksissa niitä on jonkin verran, ja pitkissä cocktaileissa runsaasti.

Tyypillinen paikka cocktailien nauttimiseen on sekä Suomessa että ulkomailla baari. Suomen kielen perussanakirjassa (1990) baaria on luonnehdittu juomien ja virvokkeiden tarjoilupaikaksi, jossa istutaan korkean myyntipöydän ääressä. Suomessa käsitteellä on 1900-luvun varrella kuvattu myös ruokaloita ja kahviloita, joissa asiakaskunta on käynyt nauttimassa alkoholittomia virvokkeita, kuten virvoitusjuomia ja jäätelöä. Keskioluen vapautuessa vuonna 1969 moni baari lisäsi oluen valikoimiinsa.

Cocktail saapuu baariin

Cocktailit rantautuivat Eurooppaan yhdysvaltalaisten matkailijoiden vanavedessä 1900-luvun alussa. Matkailijoiden määrän kasvu innosti hotelli- ja ravintolaelinkeinon harjoittajia perustamaan niin sanottuja amerikanbaareja liikkeidensä yhteyteen. Esikuvina toimivat amerikkalaisten hotellien aulabaarit. Amerikanbaarien tullessa muotiin myös niissä tarjottavista cocktailjuomista tuli suosittuja. Asiakkaat saattoivat amerikanbaarissa asioidessaan tilata drinkkejä, viiniä tai pientä suolaista syötävää.

Suomeen perustettiin muutamia amerikanbaareja 1910-luvun alussa. Amerikanbaari löytyi Helsingissä hotelli Kämpistä ja Fenniasta sekä Königin ja Pörssin ravintoloiden yhteydestä. Kämpin cocktaillistalla oli kymmeniä juomasekoituksia, joukossa nykylukijallekin tutut Martini ja Manhattan. Amerikanbaarien sisustukseen kuului tummaa puuta, nahkasohvia ja peilejä. Baaritiskiä ympäröivät korkeat baarijakkarat. Laajan yleisön tietoisuuteen ja suosioon cocktailit nousivat vasta kieltolakiajan jälkeen, sillä vuonna 1919 voimaan tullut kieltolaki esti virallisesti kaiken anniskelun cocktailit mukaan lukien.

Muuttuva baari

Kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1932 asioiminen baarissa ja cocktailien nauttiminen tuli jälleen mahdolliseksi. Anniskelua valvova Oy Alkoholiliike Ab rajoitti baarien toimintaa kuitenkin monin tavoin. Cocktaileja oli mahdollista tilata tilaamatta ruokaa, mutta korkeat baarituolit ja alkoholin anniskelu baaritiskiltä olivat kiellettyjä. Henkilökunta tarjoili juomat pöytiin, joiden ääressä asiakkaat istuivat. Korkeat baarituolit ja anniskelu tiskiltä palasivat käyttöön vuonna 1952, kun ravintoloiden ulkoasua haluttiin muokata vastaamaan länsimaista yleisilmettä ennen Helsingin olympialaisia. Muutos sai muun muassa helsinkiläiset hotelli Tornin ja Kämpin baarit päivittämään tilojaan vauhdilla ennen olympiakisoja.

Kun baarianniskelu tuli jälleen mahdolliseksi, havahduttiin Suomessa maassa työskentelevien pätevien baarimestarien vähäiseen määrään. 1910-luvulla amerikanbaarien henkilökunta oli ollut kansainvälistä, ja vielä 1950-luvulla baarimestarit palkattiin usein ulkomailta. Aluksi Alkoholiliike hyväksyi ainoastaan miespuoliset baarimestarit, mutta käytännöstä luovuttiin nopeasti, ja pian myös naiset pääsivät baarimestareiksi. Baarityö opittiin tyypillisesti käytännön kokemuksen kautta ravintolaharjoittelijaksi pestautuen. Kokeneet baarimestarit toimivat muiden töidensä ohella uusien kouluttajina. 1900-luvun puolivälissä ravintola-alan kansainvälisyys alkoi näkyä myös suomalaisten baarimestarien yhteyksinä ulkomaille.

Anomuksesta cocktailiksi

Suomalainen baarimestari Jarl Ahvenainen voitti Lontoossa kansainvälisessä cocktail-kilpailussa ensimmäisen palkinnon vuonna 1956. Voittoisa juomasekoitus oli aikalaisten keskuudessa suosittu Cardicas. Muita aikakauden suosittuja juomasekoituksia olivat muun muassa Singapore Sling, Bloody Mary ja Negroni. Kaikki nämä, kuten muutkin cocktailit, piti hyväksyttää Alkoholiliikkeellä ennen kuin ravintola saattoi tarjota juomasekoituksia asiakkaille. Ravintolan cocktaillistalla sai olla vain sellaisia juomia, joiden hinnan ja koostumuksen Alkoholiliike oli hyväksynyt. Jos ravintola halusi ottaa uusia juomasekoituksia tarjoamiensa drinkkien listalle, piti niistä laatia Alkolle cocktailanomus, jonka se joko hyväksyi tai hylkäsi. Cocktailanomus sisälsi juomien ainesosat ja hintalaskelmat. Asiakas ei ravintolassa asioidessaan voinut tilata drinkkiä cocktaillistan ulkopuolelta.

Cocktailien anomus- ja lupakäytäntö helpottui asteittain 1960-luvulta lähtien. Kaikille juomasekoituksille ei enää erikseen tarvinnut hakea lupaa, kun Alkoholiliike laati listan juomista, joita ravintolat saattoivat myydä ilman eri anomusta. Ravintolaelämän monipuolistuminen, asiakaskunnan laajeneminen ja byrokratian väheneminen vaikuttivat siten, että cocktaileja nauttiva kansanosa alkoi 1970-luvun saapuessa laajeta. Trendinä olivat pitkät, helposti nautittavat juomat. Suosittuihin juomasekoituksiin lukeutuivat muun muassa Cuba Libre, Ampiainen, Auringonnousu ja Vihreä leski.

Kiinnostus cocktaileja kohtaan kasvaa

1980-luvulla merkilliset ja äärimmäiset väriyhdistelmät löysivät tiensä ravintola-asiakkaan lasiin. Juomasekoituksiin loihdittiin uusia sävyjä muun muassa koristeilla ja likööreillä. Koristeellisten ja värikkäiden cocktailien maku saattoi jäädä toiseksi ulkonäölle. Toisaalta juomien raaka-aineiksi lanseerattiin aikaisempaa asiakaslähtöisempiä tuotteita, kuten makuvodkia ja hedelmäliköörejä. 1980-luku muistetaan muun muassa Sinisen enkelin ja Pina Coladan kaltaisista juomasekoituksista, ja tätä seurannut 1990-luku Caipirinhasta ja Margaritoista. Viimeksi mainitulla vuosikymmenellä baarien tiskeille löysivät tiensä myös limetin, mintun ja marjojen kaltaiset tuoreet raaka-aineet, ja cocktailklassikot alkoivat kiinnostaa suurta yleisöä.

Klassikoihin kohdistunut kiinnostus jatkui 2000-luvun alkaessa. Juomasekoituksille omistetut tapahtumat monimuotoistuivat ja kasvoivat. Cocktailkulttuuri kehittyi rivakasti, ja arvostuksen noustessa baarimestarien ammattikunta muuttui aikaisempaa kunnianhimoisemmaksi. Ensimmäiset konseptibaarit avasivat ovensa Suomessa 2000-luvulla. Näiden tiloissa näkyivät muun muassa eteläisen Tyynenmeren alueesta inspiroitunut Tiki-kulttuuri ja ajan japanilaiset ja yhdysvaltalaiset vaikutteet. Tiettävästi New Yorkista alkanut salakapakkatrendi saavutti Suomen 2010-luvulla. Klassikoiden ohella cocktailbaarien yleisön povattiin uuden vuosikymmenen kynnyksellä innostuvan pitkistä ja raikkaista juomista, joissa näkyvät paikalliset raaka-aineet. Trendeistä riippumatta – ja niiden ansiosta – on juomasekoitusten ystävällä 2020-luvun Suomessa runsaasti valinnanvaraa lasinsa täytteeksi.

Elina Laakso

Kirjoittaja on työskennellyt Hotelli- ja ravintolamuseossa kokoelma-assistenttina ja oppaana. Hänen suosikkidrinkki on daiquiri.

Pääkuvassa baarimestari valmistaa samppanjacocktailia Hotelli Tornin baarissa vuonna 1952. Kuva Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmista.

Lähteet

Grönfors, Michael et al. Kotimainen cocktail. Juomasekoituksien historiaa ja nykypäivää Suomessa. Readme.fi. 2016.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/12/01/cocktail-kilpailut-v1956 (katsottu 7.12.2021)

Kartekoski, Pohto et al. Baarimestarin käsikirja. Opekon Oy. 1981.

Pelkonen, Anni. Suomalaisen baarin vaiheita. Teksti Hotelli- ja ravintolamuseon tiedotuslehdessä Hopeatarjotin 1/2006.