”Huh huh hyvvää kallaa”- aikamatka inarinsaamelaiseen kulttuuriin

Saamelainen ruokakulttuuri perustuu pohjoisen luonnosta ja eläimistä saataviin raaka-aineisiin. Luonto tarjoaa eri vuodenaikoina eri raaka-aineita. Poro, kala ja marjat eri muodoissaan ovat pohjoisen keittiön perusta. Porosta saadaan monenlaisia ruokia ja yleisesti tunnetuin herkku lieneekin poronkäristys. Tuoreesta poron lihasta keitetty liha- ja selkäkeitto herauttaa veden kielelle ja keittääpä joku vielä koparakeitonkin. Poron verestä tehdään verimakkaroita sekä eräänlaisia verikakkuja, kumpuksia, Laavussa savustettu poronliha on vertaansa vaille oleva herkku. Kevään korvalla laitetaan suolattua lihaa ulos kuivumaan sellaiseen paikkaan, johon tuuli sopivasti käy, vaikkapa räystään alle henkaamaan. Hyvissä ajoin jo alkukesästä puheenaiheeksi nousee tuleva marjasato ja siitä riittääkin puhetta pitkälle syksyyn, kunnes hillat, mustikat ja puolukat on säilötty talven varalle. Jopa lomia ajoitetaan niin, että ehditään poimia halutut marjat.

Hilloja, ”keltaista kultaa” kypsymässä. Hillat ovat makeimmillaan suoraan mättäältä suuhun napsittuna. Kuva: Saamelaismuseo Siidan kokoelmat

Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja saamelaisalue on laaja ulottuen neljän valtion, Suomen, Norjan, Ruotsin ja Venäjän alueelle. Suomen saamelaisalue kattaa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosan. Suomessa asuu pohjois-, inarin- ja kolttasaamelaisia, joilla kaikilla on oma kielensä ja kulttuuriset erityispiirteensä. Perinteisesti meille Inarinjärven ympäristössä asuneille inarinsaamelaisille tärkeä elinkeino on ollut kalastus. Sitä se on ollut myös minun perheelleni ja tämä on minun ”kalainen” tarinani.

Tunnelmakuvia lapsuudesta

Pieni tyttö kyyköttää saaren rannassa ja uittaa rantavedessä barbinukkeaan. Lähistöllä ovat nuotanvetäjät veneissään. Siellä on myös tytön isä, ukki ja muita sukulaismiehiä. Tytön mielestä paras osuus alkaa, kun veneet rantautuvat saareen ja käydään kalapotun keittoon. Isoon, aina nuottausreissuilla mukana olevaan, jo hieman kuhmuraiseen kattilaan laitetaan perunoita ja niiden päälle juuri nuotalla pyydettyä kalaa, vettä sen verran, että ainekset peittyvät ja suolaa niin, että vesi maistuu selvästi suolaiselle. Kattila laitetaan porisemaan nuotiolle ja kalapotun kypsymistä odotellessa miesjoukko käy nuotanvedon vaiheita vielä läpi, kuka tulen äärellä istuen, kuka kyljellään varvikossa maaten. Kun kalapottu on valmis, kattilan sisältö kaadetaan varoen laakealle rantakivelle ja siitä jokainen ottaa lautaselleen perunaa ja kalaa. Isä ruotii kalaa ja laittaa pienelle tyttärelleen annoksen valmiiksi. Lämpimän ruoan päälle lisätty voi tekeytyy kastikkeeksi.

Inarinjärven laineet liplattavat veneen kylkeen hennosti keikuttaen. Nautin suuren järven aavistuksen merellisestä tuoksusta. ”Huopaappa vähän, toppaa toppaa jo. Käännäppä keulaa tuonne päin ja sitte soudat.” Tuttuja, rauhallisesti annettuja ohjeita isältä minulle ollessani soutamassa hänelle verkkoja. Isä on kulkenut oman isänsä mukana pienestä pojasta lähtien ja nyt me puolestaan verkostelemme isän kanssa samoilla paikoilla, kotivesillä, missä isä on jo poikasesta asti kalastellut. Kun verkot on koettu, minä asetun veneen keulaan koiran kanssa ja isä ajastaa veneen kotirantaan. Saatamme tehdä rantaan tulet ja paistaa halsterissa tai tikussa tuoretta siikaa tai mitä sitten olemmekin verkosta saaneet. Jos sattuu tekemään mieli savukalaa, niin laitamme kalat suolautumaan pariksi tunniksi ja sitten savustuspönttöön. Joskus voidaan ajaa ennen kotiin menoa saareen tulistelemaan ja kalan- tai makkaranpaistoon.

Näkymä kirjoittajan kotitilan laiturilta syyskalastuksen aikaan lokakuun alkupuolella. Isäni laskee kuvassa näkyvät, 12 m korkeat verkot käsipelillä järveen. Hänen verkkoveneensä näkyy taka-alalla.
Kuva: Kirjoittajan kotialbumi.

Talviaikana laitetaan verkot jään alle eli laitetaan juomukset. Juomustaessa tehdään kokuavanto sekä toinen avanto, jonne naru uitetaan kokuavannolta jään alle erityisen juomuslaudan avulla. Sen jälkeen verkko solmitaan naruun kiinni ja narun avulla verkko vedetään jään alle. Kyllä olin polleana, kun ensimmäistä kertaa aikoinani jaksoin vetää narua niin, että verkko sujahti kokonaan jään alle. Siitä lähtien se on ollut minun tehtäväni juomuksilla.  

Ukkini oli ammattikalastaja ja hänellä oli kalastustukikohta Inarinjärven saaressa, jossa hän asui valtaosan vuodesta. Kelirikkoajat hän asui meillä kotona. Tuona rospuuttoaikana hän sekä korjasi että myös pauloitti uusia verkkoja. Kotitaloni on vanha rintamamiestalo, ja alakerran pirtissä ukki touhusi verkkoineen. Vaikka tilaa ei ollut niin en kuitenkaan muista, että olisin ollut sotkeutuneena työn alla oleviin verkkoihin. Muistan kyllä, kun lumoutuneena katselin ukin käsien tuhansien ja tuhansien toistojen hiomia liikkeitä ja joskus mietin, että noin haluaisin itsekin osata joskus tehdä.

Ikiaikaista viisautta

Saamelaisten perinteiset elinkeinot pohjautuvat luontoon, sen tuntemiseen ja vuodenkiertoon. Esimerkiksi poronhoitovuosi alkaa kalenterivuoden alun tammikuun sijasta toukokuun alussa, kun poronvasat ovat syntymäisillään. Luontoon liittyviä asioita ei katsota kalenterista vaan ne tapahtuvat ajallaan. Lumien sulamista tai jäiden lähtöä on turha arvuutella kovin tarkasti etukäteen. Varma asia kuitenkin on, että ne sulavat jossain vaiheessa. Lähtevätkö jäät Inarinjärvestä ennen kesäkuuta, sekin jää nähtäväksi.

Näkymä Inarinjärvelle kirjoittajan kotitilan laiturilta lokakuun alussa. Mielenmaisemani. Kuva: Kirjoittajan kotialbumi.

Entisaikaan saamelaiset ovat tyypillisesti vaihtaneet asuinpaikkaa vuodenkierron mukaan. Luonnonvarojen uusiutuminen on elinehto ja luonnosta onkin aina otettu vain sen verran mitä toimeentuloon tarvitaan. Isäni on laittanut Inarinjärven saariin linnuille pönttöjä ja vaikka kesäaikaan hänellä on tapana käydä koiran kanssa saarissa niin lintujen pesimäaikaan kaksikko ei niihin rantaudu, jotta linnut saavat pesimärauhan. On useampia tarinoita siitä, kuinka hän on auttanut pulassa olevia tai vahingoittuneita eläimiä, jopa ajanut päivittäin veneellä saareen viedäkseen eläimelle ruokaa sitä auttaakseen. Isä on myös opettanut, että juomuksilla käydessä kaikkea saalista ei oteta mukaan. Jos halutaan jättää korpille syötävää niin se jätetään jäälle mutta jos halutaankin kalan päätyvän ketulle, niin se pitää laittaa lumen alle, kettu haistaa sen kyllä. Isän opetuksen mukaan on meidän tehtävämme huolehtia luonnosta parhaan kykymme mukaan niin, että se antaisi omastaan meille ja meidän jälkeemme tuleville sukupolville.

Toimintatapojen lisäksi saamelaisten vahva luontoyhteys ja luonnon merkitys näkyy ja kuuluu saamen kielissä. Luontoon ja sen ilmiöihin liittyviä sanoja on valtavasti. Saameksi voit kertoa yhdellä sanalla esimerkiksi sen, onko lumi tuulen kovettamaa, vastasatanutta pehmeää lunta, pienen eläimen kantavaa lunta, upottavaa vai kenties kinostunutta syvää lunta. Lumisanoja on satoja. Entisaikaan on ollut erittäin tärkeää tietää, millaisesta lumesta on kyse, jotta esimerkiksi tiedetään luistaako reki tai ahkio tai pääseekö suksilla etenemään. Inarinjärven tärkein kala on aina ollut siika. Inarinsaameksi kala on kyeli. Inarinsaameksi siika on šapšâ ja arkikielessä käytetään myös sanaa kyeli eli siian tärkeys on tästä pääteltävissä. Siiasta voidaan saameksi käyttää myös useampia eri nimityksiä sen mukaan, onko se esimerkiksi kääpiöitynyt, muikkua muistuttava siika eli reeska, vanha ja laiha tai onko se pieni.

Sukupolvelta toiselle osana jatkumoa

Barbia uittava tyttö on kasvanut aikuiseksi ja saanut kaksi lasta, tyttären ja pojan. Molemmat lapset saivat ukiltaan ristiäislahjaksi omat verkot. Äitinsä tapaan heidät on pääosin kalaruoilla kasvatettu. Teini-ikää lähentyvä tytär on parin viime vuoden aikana tehnyt selväksi, kuinka kertakaikkisen pahaa kala hänen mielestään on. Kaupasta ostetut kalapuikot kuitenkin maistuvat. Hieman nuorempi veljensä pistelee kalaa menemään edelleen hyvällä ruokahalulla ja yksi hänen lempiruoistaan onkin ukin valmistama ”huh huh hyvä kala” eli kalapottu. Pienempänä hän kuvaili ruokaa noilla sanoilla ja kyseli, koska menemme ukin luokse syömään ”huh huh hyvvää kallaa” ja tuo nimitys jäi meillä arkikäyttöönkin. Minun valmistamana se ei ole kuulemma lainkaan niin hyvää. Pojan ei tarvitse kuin vihjata niin ukki jo innokkaasti kaivelee kattilaa esille. Facebook muistuttaa minua muutaman vuoden vanhasta päivityksestä ja hymyilen muistolle: Olen valmistanut uunilohta. Poika huikkaa leikkikaverilleen pöytään tullessaan: ”Ootappa ko mie syön. Ei tässä kauan mene, tuo kala on pahaa, syön mitä pystyn”, ja kohta jo poistuu pöydästä. Tyttäreni tivaa: ”Äiti, mistä oot tuon kalan ostanu, mistä kaupasta? Kaikki kaupasta ostetut kalat on pahoja. Ne pittää olla ite pyyettyjä, ne on hyviä.” Kerron tyttärelleni tuon muiston ja yllätyn, kun hän toteaa, että ”niinhän se asia on tänäkin päivänä. Itse pyydetty kala on hyvää.” Ei mene kauankaan, kun hän yllättäen kysyy, koska menisimme ukille syömään ”huh huh hyvvää kallaa”.

Savukaloja nostetaan savustuspöntöstä. Savustuksen jälkeen kalat kääritään hetkeksi folioon vetäytymään, jolloin ne eivät kuivu vaan pysyvät muhevina. Kuva: Saamelaismuseo Siidan kokoelmat.

Tänä keväänä juomuksilla ollessamme isäni ja puolisoni olivat kokuavannolla, isäni verkkoa kokien. 10-vuotias poikani katseli aikansa ja kyseli josko hänkin saisi kokeilla. Niin hän asettui ukin viereen ja neuvoja kuunnellen kävi verkkoa kokemaan. Hän sai itse myös päästää verkosta siian ja puolisoni ohjasi häntä kalan käsittelyssä. Lapsen ankaran keskittynyt ilme raukesi ja silmät tuikkien osaamisen ilosta hän huikkasi: ”Äiti, näitkö?” Kyllä, minä todellakin näin. Ja niin olin valmiina vetämään juomusnarulla takaisin jään alle lapseni kokeman verkon. Lähtiessämme peittelimme yhden mateen lumen alle.

Kirjoittaja Pia Nikula työskentelee Saamelaismuseo Siidassa yleisötyövastaavana.  

Teksti perustuu kirjoittajan omaan kokemukseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s