Kristinusko toi mukanaan Suomeen uuden ajanlaskun. Maataloudesta eläneet suomalaiset noudattelivat pitkään satovuoden kiertoa, joka määritti myös vuodenvaihteen ajankohdan. Vasta 1500-luvun lopulla tilivuoden alku siirrettiin virallisesti tammikuulle – vanhat satovuoden kiertoon liittyvät tavat elävät osittain edelleen. Jakoaikana sai levätä Vanhassa kansanperinteessä vuodenkierron määräsi satovuosi. Vuosi päättyi, kun sato oli saatu korjattua. Sadonkorjuun jälkeen alkavaa vuodenvaihteen aikaa kutsuttiin jakoajaksi….
Avainsana: karja
Mikko päättää sadonkorjuun
Minä päivänä metsä on kuurassa lokakuussa, sinä päivänä tuokokuussa vihoittaa lehti. Tohmajärveläinen sananlasku Lokakuussa muinainen suomalaisten maatilojen väki siirtyi ulkotöistä pirtin puolelle. Alkoi puhdetöiden aika, johon kuului esimerkiksi puuvillan ja villan työstäminen ensin langaksi, sitten kankaaksi ja lopulta vaatteiksi. Ruokavuoden kannalta nyt ajankohtaista oli korjatun sadon ahkera ja huolellinen säilöminen. Katseet kääntyivät myös metsämaille, kun…