Olut on joulun juoma!

Olut on suomalaisten suosikkijuoma, niin arjessa kuin juhlassa. Joulu taas on yksi suurimmista juhlistamme, jonka perinteet juontavat kauas pakanalliseen aikaan, ja jo sieltä asti olut on ollut juhlan yksinoikeutettu juomakuningas. Jouluoluen pitkät perinteet Kaikissa Pohjoismaissa jouluoluen juonti on hyvin vanha perinne. Jouluoluen panemiseen ja nauttimiseen liittyi monenlaisia loitsuja ja taikoja. Usein sanottiin, että joulua ei…

Joulupöydän perinteitä

Keski-kesä ja keski-talvi ovat olleet jo ennen kristinuskon saapumista suomalaisen vuoden kaksi napaa, joita oli syytä juhlistaa. Siitä kertoo vanha joululaulu, mutta myös monet jouluun liittyvät hedelmällisyyden, karjan ja viljasadon parantamiseen tähtäävät tavat. Kun maa jäätyi, siirtyi talonpoikaisen talon väki sisätöihin. Peltoaskareet vaihtuivat kaikenlaisiksi käsitöiksi. Talviaikaan kuuluivat myös henkiset ponnistelut, olihan hiljainen vuodenaika sopiva hetki…

Hörpyn verran sahdin historiaa

Pienpanimot kasvattavat suosiotaan kiihtyvällä tahdilla. Erilaisia oluttyyppejä löytyy myös historian kirjoista koko joukko.  Tuon joukon takariveiltä uuteen suosioon on nousemassa perinteinen sahti. Tässä siis uusille ja vanhoille ystäville pieni hörppy sahdin historiaa! Oluella on ollut roolinsa suomalaisessa arjessa ja juhlassa. Laimeampana sitä on tarjoiltu ruokapöydissä ja talkoojuomana, ja vahvempi olut kuului juhlaan. Hautajaisolutta pidettiin jopa niin…