Viilin historia

Oletko koskaan ajatellut, että lehmän maito on sesonkituote? Nykyään tuttu tölkki odottaa jääkaapissa aamusta toiseen, mutta tuoretta maitoa juhlittiin vielä 1800-luvulla kuin uusia perunoita nykyään. Maidon sesonkiluonne liittyi karjatalouden vuodenkiertoon ennen 1900-luvun alussa tapahtuneita maatalouden kehitysaskelia. Niitä ennen lehmät menivät umpeen talvella; niiltä ei herunut maitoa. Vasikoita syntyi tavallisesti kerran vuodessa, keväisin. Silloin saatiin taas…

Suomalainen ruokakulttuuri, muutakin kuin ruskeakastiketta – mutta sitäkin! (Osa 2.)

Palataan vielä hetkeksi käsitteeseen “keittäminen”. Tarkastelit keittämistä väitöskirjassasi kehollisena, fyysisenä tekemisenä, johon liittyy monenlaisia aistihavaintoja ja niiden hyödyntämistä. Sellaisia kehollisia asioita, joita ei voi kirjoittaa resepteihin. Ei, reseptin varassahan ei voi elää. Se on kalpea ilmaisu todellisuudesta, jos näin voi sanoa. Meillä ei ole kieltä siihen, tai riittävän tarkkoja ilmaisuvälineitä joilla voisi toistaa riittäväsn tarkasti…