Ihanat kamalat sienet

Sienet jakavat vahvasti mielipiteitä. Toiset odottavat ensimmäisten korvasienten aloittamaa sienisesonkia intohimoisesti, kun taas toisille sienet aiheuttavat suorastaan inhon väristyksiä. Sienet eivät ole historiallisestikaan olleet Suomessa koko kansan ruokaa, vaan sieni-Suomi sijoittui pitkään pääasiassa itäiseen Suomeen. Sienten erikoinen ulkomuoto ja kuin tyhjästä putkahtava kasvutapa herättivät ihmetystä ja epäluuloa monessa. Jopa ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné suhtautui…

Pöytä koreaksi kekrin kunniaksi

📃 🎧   Kaipaatko piristystä syksyn pimeyden keskelle? Mitä jos järjestäisit kunnon bileet! Suomalaisesta juhlaperinteestä löytyy ikivanha, mutta mainio syy juhlia – kekri. Kekrin kunniaksi voit hyvillä mielin laittaa pöydän koreaksi, herkutella hyvällä ruoalla ja juomalla ja tarjota kestitystä myös muille. Kekri voi kuitenkin kuulostaa vähän vieraalta – millainen juhla se oikein on? Sato on valmis…

Karjalanpaisti

Karjalanpaisti on erinomainen ikkuna suomalaiseen ruokahistoriaan monessa mielessä. Siinä tiivistyy sota-aika, sekä maatalouteen kietoutunut elämäntapa. Yksinkertaisuuden ylistys, karjalanpaisti pitää pintansa edelleen. Sen suosiosta kertoo myös sijoitus kansallisruokafinaalin kärkikastiin. Uunin paikka Suomalaisen ruokaperinteen suurin ero löytyi pitkään siitä, minkälainen uuni talossa oli. Lännessä ruoanlaittoon käytettiin erillistä leivinuunia, jota ei tavallisesti käytetty kodin lämmittämiseen. Idässä taas yksi…