Mikko päättää sadonkorjuun

Minä päivänä metsä on kuurassa lokakuussa, sinä päivänä tuokokuussa vihoittaa lehti.

Tohmajärveläinen sananlasku

Lokakuussa muinainen suomalaisten maatilojen väki siirtyi ulkotöistä pirtin puolelle. Alkoi puhdetöiden aika, johon kuului esimerkiksi puuvillan ja villan työstäminen ensin langaksi, sitten kankaaksi ja lopulta vaatteiksi.

Ruokavuoden kannalta nyt ajankohtaista oli korjatun sadon ahkera ja huolellinen säilöminen. Katseet kääntyivät myös metsämaille, kun talon miesväki lähti riistametsälle syksyn tullen. Lokakuussa suoritettiin teurastus, ja säilöttiin lihat talven varalle.
Lokakuu on vanhan roomalaisen ajanlaskun mukaan vuoden kahdeksas kuukausi, mihin viittaavat myös sen eri kielissä esiintyvät nimet, kuten englantilaisten october. Suomalainen nimi lokakuu on poikkeus, ja kuvaa hyvin vuodenaikaan liittyviä tuntoja ja mielikuvia. Lokahan on likaa, ja lokakuussa kura totta vie lentää!

Lokakuun säätä pidettiin enteenä sydäntalven säälle, sekä kevään saapumiselle. Jos syksy oli kylmä, oli talvesta tulossa lauha. Myös vesien jäätymistä ja lehtien lähtöä on seurattu tarkkaan, sillä ne kertoivat tulevasta sadosta. Erityisen huono enne oli, jos lokakuussa oli sateista vielä puiden ollessa lehdessä. Pihlajanmarjat taas kertoivat omaa tarinaansa vuoden säästä; jos marjoja oli lokakuussa paljon, tuli sateinen syksy ja vähäluminen talvi.

“Mikkelinä ämmät pirttiin ja nauriit kuoppaan”

Uskelalainen sananlasku

Tänään ollaan vasta lokakuun kynnyksellä, ja vietetään Mikonpäivää. Se oli syyskuun huomattavin merkkipäivä, joka on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelilta. Vanha kansa puhuu Arki-Mikkelistä, joka on aina 29. syyskuuta ja siten eri asia kuin Mikkelin lauantai, sunnuntai ja maanantai, jotka sattuivat päivää seuraavaan viikonloppuun. Arki-Mikkeli muodostui, kun Ruotsi-Suomi siirsi Mikkelin syyskuun 29. päivän jälkeiseen sunnuntaihin vuoden 1772 jälkeen.

Mikonpäivä kielii satovuoden lähestyvän loppuaan. Maanviljelijälle se tarkoitti 1700- ja 1800-luvuilla, että kaikki viljelyyn liittyvät ulkotyöt oli saatava tehdyksi. Toisaalta aivan nurkan takana odotti vuoden loppuun sijoittunut jakoaika, jolloin raskaimmankin työn raataja sai lomailla ja juhlia hetken aikaa.

Mikkelinä karjan laiduntaminen on lopetettu, ja lehmät on kytketty talvisijoilleen navettaan sekä hevoset talliin. Mikkelin maanantai on ollut vapaapäivä, jolloin esimerkiksi Itä-Uudellamaalla ja Kymijoen varrella on tehty köyripyyroa ja syöty sitä illalla puolukkamaidon kanssa.


Vilkuna, Kustaa. Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, 1950, Otava: Helsinki.

Hautala, Jouko. (toim.) Vanhat Merkkipäivät, 1948. Helsinki: SKS.

Kuva: Elonkorjuuta 1940-luvun Vantaalla. Kuva on otettu 1940-luvun puolivälissä. Pellon päällä on nykyään Kehä III:n ramppi. Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat, julkaistu CC-BY 4.0 -lisenssillä. (https://flic.kr/p/pEE557)

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s