Glögin historiaa

Mausteisena hehkuva juoma tuo välittömästi joulun tunnelman. Glögi saapui meille Ruotsin kautta 1900-luvun alkuvuosina. Ensimmäisenä se levisi länsirannikolle, missä sitä valmistettiin ruotsinkielisten perheiden kodeissa. Erään tarinan mukaan glögi tuli Suomeen erään diplomaatin rouvan tuliaisina, hän oli nimittäin ihastunut siihen kovin ollessaan Tukholmassa. Suomen kielen sana glögi on myös tullut ruotsin kielen sanasta glögg, joka taas oli alkujaan glödgat vin eli hehkutettu tai lämmitetty viini. Ruotsissa glögi on ollut joulun juhlajuoma jo ainakin 1800-luvulta lähtien, mahdollisesti jo 1700 -luvulta.

Jos glögi määritellään kuumaksi, mausteiseksi juomaksi joka yleensä on punaviinipohjainen alkoholijuoma sen juuret voidaan kuitenkin jäljittää paljon länsinaapuria kauemmas. Tällaisen juoman resepti löytyy näet todennäköisesti maailman vanhimmasta keittokirjasta, jonka on tehnyt roomalainen Apicius noin 2000 vuotta sitten. Kun eräs ranskalainen keittokirja noin tuhat vuotta sitten julkaisi juomasta oman versionsa, lähti mausteisen punaviinijuoman suosio leviämään Euroopan maissa.

Herrojen herkusta kaikkien joulujuomaksi

Glögi kuului alkujaan Suomessakin lähinnä säätyläisten joulunviettoon, sillä tarveaineet olivat arvokkaita. Juoman suosio lähti kasvuun 1960-luvulla, jolloin monissa perheissä valmistettiin itse oma jouluinen juoma. Reseptit saatiin usein lehdistä. Näissä resepteissä näkyy hyvin glögin kotimainen historia, sillä resepteillä oli usein kartanoihin viittaavia nimiä. Glögiä oli tapana juoda esimerkiksi aattona ennen jouluateriaa tai hautausmaalta ja joulukirkosta palatessa, jolloin se lämmitti pitkän rekiajelun jälkeen.

Teollinen valmistus toi valintojen vaikeuden

Glögin teollinen valmistus alkoi varsinaisesti vasta 1930-luvulla, vaikka jo aiemmin myytiin pullotettuja joulumausteisia viinejä. Kauppojen hyllyille se ilmestyi kuitenkin vasta tuolloin. Nykyään glögihyllyt ovat täynnä erilaisia makuvaihtoehtoja: punaisia ja vaaleita, terästettyjä ja terästämättömiä. Perinteisin glögin väri on edelleen punainen, sillä nuo ensimmäiset glögilasilliset olivat punaviinipohjaisia. Valkoiset glögit alkoivat yleistyä vasta 1990-luvulla.


Vuolio, Kaisu. Suomalainen joulu, 1981, WSOY

Wikipedia, Glögi, https://fi.wikipedia.org/wiki/Gl%C3%B6gi

Tuikku.fi, http://www.xn--glgi-6qa.fi/historia.html

Duodecim, http://goo.gl/YTxnsb

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s