Hernekeitto lepyttää vainajatkin  

Missä suomalaiset kokoontuvat yhteen, höyryää hyvin todennäköisesti myös soppatykki täynnä hernekeittoa. Arkinen herne on ollut näppärä tapa täyttää vatsat, mutta myös keino lepyttää äkäiset vainajat.

Lähi-idästä suomalaiseen maaperään

Herne on alkujaan kotoisin Lähi-idästä, missä sitä on saatettu syödä jopa jo 7500 ea. Suomen maaperän pehkuissa kasvatettiin herneitä tiettävästi jo esihistoriallisella ajalla. Varhaisimpia kirjallisia mainintoja herneestä on esimerkiksi Mikael Agricolan kuvaus vuodelta 1551. Agricola kertoo muinaissuomalaisia epäjumalia kuvaillessaan Ägräksestä tai Äkräksestä, kolmijalkaisesta kasvun jumalasta, joka tarinan mukaan loi nauriit, pavut, kaalit – ja herneet.

Hernekeiton historia

Hernekeiton juuret ovat kaukana antiikin Kreikassa ja Roomassa, missä noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua viljeltiin jo herneitä, ja Ateenan kaduilla myytiin niistä valmistettua keittoa. Hernekeitto mainitaan myös eräässä tuolta ajalta säilyneessä komediassa. Suomessa hernekeitto oli alkujaan paastonajan ruoka. Katolinen usko vaihtui protestanttisuuteen 1500-luvulla, mutta paastoon liittyvä ruokakulttuuri jäi elämään kansan keskuudessa.

Kirjavia perinteitä

Katolisesta perinteestä lähtöisin on myös hernekeittopäivä. Perjantai oli paastopäivä, joten torstaisin haluttiin syödä vatsat täyteen. Laskiaisena hernekeittoa syötiin samasta syystä – se aloitti pääsiäistä edeltäneen pitkän paaston. Hernekeittopäivä vakiintui myöhemmin armeijan käyttöön, mikä saattaa olla osasyy siihen, että se elää vahvasti edelleen.

Hernekeittoon liittyy muitakin mielenkiintoisia perinteitä, joista hurjimmalta kuulostaa ruumisrokka. Värikkään termin taustalla on yksinkertainen tapa tarjota hernekeittoa suurissa juhlissa ja tilaisuuksissa, myös hautajaisissa. Talon asukkaan menehtyessä saatettiin sanoa, että kuolleesta saadaan rokka. Vainajasta itsestään ei tietysti keitetty soppaa, vaan sanonta johtui siitä, että hautajaisten tarjoiluja varten oli yleensä tapana teurastaa yksi tai useampi eläin. Hautajais- tai ruumisrokka oli ruokaisa keitto, jolla oli helppo ruokkia suurikin joukko surijoita. Toisaalta uskottiin, että pavut ja herneet olivat keino lepytellä vainajien henkiä.

Hernerokassa näkyivät myös alueelliset erot ruokaperinteessä: lännessä se on ollut sakeaa ja siihen on käytetty savustettua lihaa, kun taas idässä herneet ovat kokonaisena liemessä eikä liha tavallisesti ole savustettua.

Ikoni ruokien joukossa

Jalostajan ikoninen hernekeitto tuli markkinoille vuonna 1952, ensimmäisten säilykeruokien joukossa. Se on edelleen suosituimpia valmisruokiamme, ja tarjolla on esimerkiksi kasvisversioita.

Hernekeiton suosion salaisuus on epäilemättä pitkä historia, mutta myös edulliset ja helposti kuljetettavat raaka-aineet ja valmistustapa – hernekeitto todella on koko kansan herkkua.

Kuva: OTK:n hernekeittopurkki 1960- ja 1979 -luvuilta, Helsingin kaupunginmuseo. Julkaistu CC-BY 4.0 -lisenssillä hkm.finna.fi -osoitteessa. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s