Toisen maailmasodan aikaisessa Marttaliiton ”Mitä perunalla on meille sanottavaa” -opaslehtisessä kehotettiin turvautumaan pula-aikana perunaan, sekä annettiin ohjeita ja vinkkejä perunan käyttöön ja kasvatukseen. Perunalla on meille paljon kerrottavaa myös yltäkylläisenä nykypäivänä, sillä sen arkisen imagon taakse kätkeytyy kiinnostavaa historiaa sekä kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja ravitsemuksellisia merkityksiä. Sanonta ”jokapäiväinen leipämme” viitannee viljan määräävään asemaan ravitsemuksessamme, mutta lähes yhtä hyvin voisimme puhua ”jokapäiväisestä perunastamme”, niin oleellinen osa ruokatalouttamme se on ollut viime vuosikymmeniin saakka.

Peruna ei ole vain tärkeä ravintokasvi, sillä on myös paljon kulttuuriimme liittyviä yhtymäkohtia. Punainen tupa ja perunamaa on pitkään ollut synonyymi elämälle, jossa kaikki on niin kuin olla pitää. Perunan merkityksestä ravintokasvina kertoo sekin, että maaseudulla kouluista sai perunannostolomaa, kun kotona tarvittiin työväkeä tärkeänä sadonkorjuun hetkenä. Jokainen meistä muistaa varmasti myös päiväkodeissa ja kouluissa lauletun lastenlaulun pyöreästä ja soikeasta perunasta, joka on ”ruoka ihan oikea”. Kirjallisuudessa ja etenkin kuvataiteessa peruna on ollut oleellinen osa ihmisten arkielämää esittäneessä kuvastossa. Peruna on myös hyvä esimerkki siitä, millaisia vaikutuksia yhdellä kasvilla voi olla maailman historian kulussa.

 Peruna koki vastustusta

Peruna on lähtöisin Etelä-Amerikasta, jossa sitä on viljelty Meksikosta Chileen. Nykytietämyksen mukaan perunaa on viljelty jo 10 000 vuotta, ja Eurooppaan se kulkeutui espanjalaisten ja portugalilaisten valloittajien matkassa. Euroopassa peruna kotiutui ensiksi Espanjaan 1500-luvun alkupuolella, mistä juurikas valloitti hitaasti mutta varmasti koko Euroopan saapuen Pohjolan perukoille Suomeen vasta 1700-luvulla.

Peruna kohtasi aluksi paljon vastarintaa ja ennakkoluuloja. Se oli aluksi kasvitieteellinen ihmetyksen kohde, jota viljeltiin koriste- ja lääkekasvina, eikä sen arvoa ravintokasvina osattu aavistaa. Eurooppalaisten tietämättömyys ja tiukkaan juurtuneet tavat hidastivat perunan leviämistä ravintokäyttöön. Peruna julistettiin Venäjällä jopa kirotuksi ja sen epäiltiin olevan yhteydessä paholaiseen, sitä kun ei mainittu raamatussa. Katolisen kirkon papit uskoivat perunan olevan paholaisen kasvi, koska se kasvoi maan alla. Sen sijaan Etelä-Amerikan intiaaneille peruna oli pyhä kasvi, jonka viljelyyn ja syömiseen liittyi uskonnollisia rituaaleja. Mielikuva intiaanien pakanallisista menoista vahvisti osaltaan katolisen kirkon perunavastaisuutta.

Kun perunasta lopulta opittiin syömään maan alla kasvava mukula, ei sen vihreitä marjoja, se syrjäytti muut keskeiset juurekset, esimerkiksi kaskinauriin Suomessa. Kiinnostavaa on, kuinka eri tavoilla perunasta yritettiin tehdä kaiken kansan ruokaa Euroopassa. Keinot vaihtelivat pakosta huijaamiseen ja toimivatpa jopa kuninkaalliset ”perunamannekiineina”.

 Peruna kotiutuu hitaasti Suomeen

Perunan reitti Suomeen on moninainen. Merkintöjä perunan viljelystä on ainakin 1720-luvulta Fagervikin kartanosta, jossa siihen tutustuttiin saksalaisten peltiseppien myötä. 1750-luvulla sitä viljeltiin jo laajemmin Turun ja Porin läänissä, jonne peruna oli saapunut  merimiesten sekä Pommerin ja Krimin sodista palanneiden sotamiesten mukana. Lanttu ja nauris maistuivat kuitenkin suomalaisille perunaa paremmin vielä pitkään, ja propagandaa sen leviämiseksi tekivät niin papit, Suomen Talousseura kuin valtiovaltakin. Ruotsin kruunun toimesta perunaa yritettiin levittää maahamme ahkerasti, tosin heikoin tuloksin.

Perunan kokema voimakas vastustus oli monestakin syystä johtuvaa. Suomessa hätäravinnon maineen saanutta perunaa pidettiin oudon makuisena, ja papiston ja virkamiesten tekemän perunapropagandan takana uskottiin olevan vain uusi vero. Perunan vannoutuneisiin kannattajiin kuului Asikkalan kappalainen, ”perunapappi” Axell Laurell, joka päätti jokaisen saarnansa kirkossa perunan puolesta puhumiseen. Laurell levitti perunatietoutta ja jakoi siemenmukuloita sekä kirjoitti pääasiassa säätyläisille suunnatun ohjekirjan Lyhykäinen kirjoitus Potatesten eli Maa-Päronain wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyksestä Huoneen hallituksessa. Lopulta muutkin Suomen papit ryhtyivät valistamaan perunoiden merkityksestä, mutta vasta 1800-luvun lopulla kansalaisten vastustus murtui ja peruna kotiutui Suomeen lopullisesti.  Lukuisat murrenimitykset kuten potaatti, pottu, maaomena ja kartohki kertovat perunalla olleen eri levinneisyysalueita ja -keskuksia.

Vaikka suomalaisten ennakkoluulot perunaa kohtaan säilyivät pitkään, perunan suosio lisääntyi huomattavasti, kun suomalaiset keksivät käyttää perunaa viljan sijasta viinan polttoon. Jokavaivan lääkkeenä usein ja paljon käytettyä paloviinaa alettiin valmistaa perunasta, kun viljasta oli pulaa. Kieltolain jälkeen Suomessa haluttiin väkiviinan suhteen omavaraisiksi, ja vuonna 1923 Alko perusti neljä polttimoa, jotka käyttivät raaka-aineenaan perunaa. Viljasta tuli kuitenkin viinan pääasiallinen raaka-aine jälleen parikymmentä vuotta myöhemmin.

Pula-aikojen turva

Perunaa ruvettiin arvostamaan erityisesti katovuosina, kun halla korjasi viljat mutta jätti yleensä perunat. Perunalla onkin ollut viljatuotteiden ohella keskeinen asema ruokataloudessamme. Sitä on ollut saatavilla myös sota-aikoina, vaikkakin toisen maailmansodan aikaisten heikkojen perunasatojen vuoksi myös peruna joutui säännöstelyn kohteeksi. Suomi ei ole ollut riippuvainen perunan tuonnista kuten esimerkiksi aikoinaan leipäviljan, siksi se on ollut hyvä turva vaikeina aikoina. Etenkin toisen maailmansodan pula-aikana ihmisiä kannustettiin perunan monipuoliseen käyttöön ja uusien viljelymaiden käyttöönottoon erilaisin valistuskampanjoin. Sota-aikana 1940-luvun alussa esimerkiksi sairaaloiden edellytettiin käynnistävän perunan ja muiden kasvisten viljelyn puutarhoissaan ja nurmikoillaan.

Marttoja perunannostossa Jyväskylän kirkkopuistossa sota-aikana 1940-luvulla. Kuva: Marttaliitto

Peruna suomalaisten lautasilla

Suomessa 1960-luvulle vallinneessa maatalouskulttuurissa perunalla oli tärkeä rooli ihmisten ruokavaliossa. Yhteiskunnan muutos kaupungistumisen, kasvavan tulotason ja lisääntyneen matkailun myötä muutti myös perunan asemaa raaka-aineena. Uudet ruokavaikutteet ulkomailta muuttivat ruokakulttuuriamme, jossa peruna näytteli aiemmin keskeistä roolia. Reitit, joita pitkin uutuudet saapuvat tietoisuuteemme ja lautasillemme muuttuvat aikojen kuluessa ja maailman muuttuessa. Kun peruna saapui Suomeen, se oli ensin lähinnä kartanoiden puutarhoissa viljeltyä hienoston ruokaa, kunnes kansa otti perunan hitaasti omakseen säätyläisten ja virkamiesten ruokapöydistä. Nykyään uudet raaka-aineet ja ruokatrendit saapuvat tietoisuuteemme nopeasti digitaalisesti ja visuaalisesti, kuvina tai videoina, blogeista ja lehtien sivuilta.

Myös muutokset väestön elinkeinorakenteessa ja asumismuodossa sekä tavoissa ja tottumuksissa ovat vaikuttaneet perunan kulutukseen. Peruna on selvästi vanhemman väestön ravintoa. Etenkin lapsiperheissä perunan syöminen on vähentynyt ja vastaavasti riisin ja pastan kulutus kasvanut. Muutos perunan kulutuksessa on melko radikaali, sillä suomalaisten perunan kulutusluvut ovat laskeneet viimeisen seitsemän vuosikymmenen aikana reilusti. Kun vuonna 1950 jokainen suomalainen söi perunaa vuodessa yli 140 kiloa, oli vastaava luku vuonna 2016 46 kiloa.

Perunan suosio on siis kulutusmäärien perusteella laskusuunnassa. Onko perunalle käymässä samoin kuin kävi sen syrjäyttämille lantulle ja nauriille? Peruna on joutunut antamaan sijaa nopeammin valmistettaville hiilihydraateille kuten pastalle ja riisille, mutta toisaalta tuotekehitys luo perunalle yhä uusia muotoja ja käyttötapoja, joilla houkutellaan uusia kuluttajaryhmiä. Tulevaisuudessa perunan tuotantoa ja käyttöä saattaa lisätä myös sen ympäristöystävällisyys. Pastaan ja riisin verrattuna perunan ilmasto- ja vedenkäyttövaikutukset ovat huomattavasti pienemmät.

Hanna Larjavaara

Kirjoittaja on perunan uutta tulemista odottava Hotelli- ja ravintolamuseon museolehtori, jonka rakkaus perunaan on syntynyt jo lapsuudessa perunannostotalkoissa mummolassa ja perunanistutuskoneen pukilla istuessa.

Kuva: Van Gogh Museum; http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Vincent_van_Gogh_-_The_potato_eaters_-_Google_Art_Project_(5776925).jpg

Lähteet:

Aalto, K. & Peltoniemi, A. (2014). Elintarvikkeiden kulutusmuutokset kotitalouksissa 2006–2012. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.

Lundén, Ossian. (1913). Keittiökasvikirja. Käsikirja Suomen puutarhanhoitoa ja puutarhaopetusta varten. Helsinki: Kustanusosakeyhtiö Otava.

McNeill, W. H. (1999). How the potato changed the world’s history. Social Research 66: 67–83.

Mäkelä. J. (2003). Luonnosta kulttuuriksi. Teoksessa J. Mäkelä, P. Palojoki & M. Sillanpää (toim.), Ruisleivästä pestoon. Näkökulmia muuttuvaan ruokakulttuuriin (s. 34-73). Helsinki: WSOY.

Paalo, A. (2007). Peruna. Helsinki: Multikustannus Oy.

Paalo, A. (2009). Perunan tulo Pohjolaan. Teoksessa J. Reader. Peruna: eräs maailmanhistoria (s. 353). Keuruu: Otava.

Rautavirta, K. (2010). Petusta pitsaan. Ruokahuollon järjestelyt kriisiaikojen Suomessa. Helsingin yliopisto, ravitsemustiede. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/20862/ruokahuo.pdf?sequence=1

Ravintotase 2016, Luonnonvarakeskus. Saatavissa: https://stat.luke.fi/ravintotase-2017-ennakko-ja-2016-lopulliset-tiedot_fi Viitattu 23.8.2019

Roine, P. (1958). Suomen kansan ravinto, 1958. Teoksessa E. Linkomies (toim.) Oma maa. Tietokirja Suomen kodeille (s. 179–190). Porvoo: WSOY.

Smith, A.F. (2011). Potato: A Global History. Reaktion Books.

Talve, Ilmar. (1980). Suomen kansankulttuuri. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Williams, A., Hess, T., Chatterton J. ja Daccache, A. (2013). Are potatoes a low-impact food for GB consumers compared with rice and pasta? Granfield University, Department of Environmental Science and Technology.